Huuhkajatähdet tehokkaalla päällä Hollannissa – epäonnekas oma maali pilasi illan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen puolustaja Thomas Lam ja keskikenttäpelaaja Fredrik Jensen olivat sunnuntaina hyvässä vedossa, kun heidän seurajoukkueensa Twente kohtasi vieraskentällä PSV Eindhovenin Hollannin pääsarja Eredivisiessä.
Lam, 23, ampui Twenten 2-2-tasoituksen juurikin Jensenin, 20, syötöstä. Jensen kuljetti ensin pallon ahnaasti keskustaan ja siirsi sen vapaaseen paikkaan Lamille, joka otti yhden kosketuksen ja laukoi toisella.
Jensen taas toi Twenten toistamiseen tasoihin, kun ottelua oli takana 75 minuuttia. Pallo pomppi suomalaislupaukselle rangaistusalueen tuntumaan, ja hän latasi pelivälineen hankalasta asennosta maata pitkin verkkoon.
Jensenin maali oli jo riittämässä vieraspisteeseen, mutta Twenten kapteeni Stefan Thesker jatkoi epäonnekseen PSV:n keskityksen omaan verkkoonsa 91. minuutilla.
PSV voitti ottelun 4-3.
Englannin Mestaruussarjan Nottingham Forestista lainalla Hollannissa pelaava Lam on nyt iskenyt tällä kaudella Twentelle kaksi osumaa.
Jensenille sunnuntain osuma oli kolmas tämän kauden Eredivisiessä. Hän siirtyi Twenten organisaatioon vuonna 2014 Helsingin Jalkapalloklubista ja teki läpimurtonsa hollantilaisseuran edustusjoukkueeseen viime kaudella.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”