SJK tiedotti tänä aamuna, että Joni Vesalainen on palkattu seuran uudeksi myynti- ja markkinointijohtajaksi (lue lisää tästä).

Vesalainen hehkuttaa tiedotteessa SJK:n olosuhteita. Samalla on kuitenkin sanottava, että katsojamäärätavoite on nostettu Vesalaisen myötä aivan uusiin sfääreihin.

Tällä kaudella SJK houkutteli kotipeleihinsä tiettävästi noin 3 000 katsojaa. Kärjessä oli HJK, jonka kotipeleissä arvioidaan käyneen keskimäärin noin 5 000 katsojaa. SJK aikoo Vesalaisen mukaan päästä HJK:n kanssa samalle viivalle kolmessa vuodessa.

– Tavoite on, että yleisökeskiarvo nousee kolmessa vuodessa viiteen tuhanteen. Ensi kaudella 3 700, sitten 4 500 ja lopulta 5 000:een, Vesalainen sanoo.

SJK siis havittelee yleisömääriin peräti 60 prosentin kasvua kolmen vuoden sisällä. Muutkin tavoitteet ovat kovia.

– Keskustelut Raimo Sarajärven kanssa seuran tavoitteista, olla kolmen vuoden sisällä vahva skandinaavinen seura, joka pelaa säännöllisesti Euroopan kilpailuissa ja jopa lohkovaiheessa, sytyttivät minut. Minä tulen Seinäjoelle antamaan kaikkeni sen eteen.