VPS:lle uutta verta valmennusryhmään – Jani Sarajärvi vapaille markkinoille: ”Nyt se on tehtävä, jos meinaa”
Kuva: Juha Tamminen
VPS tiedotti lauantaina uusista valmentajakuvioistaan. Portugalilainen Ricardo Duarte liittyy Vepsun valmennusryhmään, kun taas Jani Sarajärvi jättää seuran sopimuksen umpeuduttua.
Duarte on kuulunut aiemmin muun muassa Portugalin pääsarjassa pelaavan Vitória FC:n valmennusryhmään, jonka lisäksi hän on kouluttanut huippuvalmentajia Lissabonin yliopistossa.
– Hän tuo taas erilaista taitoa meidän tiimiimme. Hän on tutkinut jalkapalloa pitkään ja pääsee taas käytännön toteuttamiseen kiinni Vepsussa. Olen sanonut aiemminkin, että haluan, että VPS:n valmennusryhmässä on tietyillä osa-alueilla minua pätevämpiä kavereita ja näin tulee jatkossakin olemaan. Sillä tavalla opimme toisiltamme parhaiten. Ricardon kautta pelaamiseemme tulee varmasti uusia tuulia, päävalmentajana pysyvä Petri Vuorinen kertoi seuran nettisivuilla.
Sarajärvi nousi parissa vuodessa Vuorisen aisaparina suomalaisen jalkapallon valmentajaeliittiin. Miehelle olisi ollut varmasti ottajia Suomessa, mutta näillä näkymin Sarajärvi lähtee ulkomaille.
– Mitään varmaa minulla ei ole tiedossa tulevaan, vaan lähden etsimään ulkomailta töitä. Mikäli töitä ei saman tien löydy, aloitan varmasti gradun tekemistä Lissabonin yliopistolle (jalkapallovalmentamisen laitos).
– On vaikea sanoa mikä ulkomaissa vetoaa, mutta jotenkin se palo oppia lisää jalkapallosta ja kulttuurista on niin vahva, että haluan sen vielä kokea. Ajattelin, että nyt se on tehtävä, jos meinaa, Sarajärvi kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan