Bayer Leverkusenin suomalaishyökkääjä ja SuomiFutis-sivuston asiantuntija Joel Pohjanpalo kertoi hankalasta tilanteestaan ylläolevalla videolla. Peliaika on jäänyt todella vähäiseksi Leverkusenissa ja Pohjanpalo on ilmoittanut seuralle haluavansa siirtyä tammikuun siirtoikkunan aikana.

Pohjanpalo nosti toisessa videossa muutaman seuran, joihin lainasopimus voisi onnistua, lue ja katso tästä.

Tilanne on kuitenkin kinkkinen. Pohjanpalo kertoo, ettei Leverkusen halua myydä häntä, ellei siirtosumma kasvaisi todella suureksi. Lainasopimus vaikuttaisi tällä hetkellä todennäköisimmältä vaihtoehdolta.

– Tällä hetkellä tilanne on aika poliittinen. On käyty keskusteluja monen seuran ja Leverkusenin kanssa siitä, mitkä ne ehdot olisivat. Tällä hetkellä suoraan siirtoon Leverkusen ei ole missään nimessä halukas, ellei tulisi suhteellisen suuri siirtokorvaus. Mutta sellaisesta pelaajasta, joka ei ole hirveästi pelannut, niin tuskin sellaisia summia maksettaisiin, Pohjanpalo kertoo Sportti TV:lle.

Sport Bild yhdisti Pohjanpalon HSV:n hankintalistalle, lue tästä.

Pohjanpalo on istunut viimeiset kymmenen ottelua putkeen Leverkusenin vaihtopenkillä. Viimeisen ottelun (ennen talvitaukoa) jälkeen Pohjanpalo kävi keskustelun päävalmentaja Heiko Herrlichin kanssa jatkosta.

– Hän ei ollut missään nimessä halukas päästämään minua pois. Ymmärrän toki hänen kantansa, koska jos joku loukkaantuisi, niin olisi sitten varma vaihtoehto laittaa kentälle sisään.

– Hän (Herrlich) on aina luottanut siihen miten minä pelaan ja ollut tosi tyytyväinen. Hän itseasiassa pyysi henkilökohtaisesti minulta anteeksi sitä, etten ole päässyt pelaamaan. Se ei hänen mukaansa ole ollut mitenkään itsestäni kiinni. Suoritusteni perusteella olisin ansainnut enemmän peliaikaa, Pohjanpalo sanoo. (Videolla vielä tarkemmin syistä, miksi peliaikaa ei ole tullut.)

Peliaika haettava muualta

Pohjanpalo ei näe tällä hetkellä, että hänen peliaikaansa olisi tulossa radikaaleja muutoksia kevätkaudella. Siinä tapauksessa peliaikaa pitää lähteä hakemaan jostain muualta.

Herrlich antoi lopulta vihreää valoa lainasopimukselle, mikäli sopiva vaihtoehto löytyy. Lainasopimukseen kuuluu kuitenkin ehtonsa. Pohjanpalon nykyinen sopimus on voimassa kesäkuuhun 2019 saakka.

– Heidän kanta on se, että lainasopimus edellyttää, että teen jatkosopimuksen Leverkusenin kanssa. He eivät halua ottaa sitä riskiä, että jos tekisin vaikka kymmenen maalia keväällä ja markkina-arvo nousisi aika paljon. Sitten he olisivatkin aika kusessa, koska minulla olisi vain vuosi sopimusta jäljellä ja siinä tilanteessa minun ei kannattaisi missään nimessä jatkaa siellä. Sitten pitäisi katsoa jatkoa omien ehtojeni mukaan, Pohjanpalo avaa siirtokiemuroita.

Jollen Danger Zonessa luvassa pian myös toinen videohaastattelu, jossa Pohjanpalo nostaa muutaman seuran, jonne lainasiirto voisi olla mahdollinen.

Videolla Pohjanpalo avaa vielä yksityiskohtaisemmin keskusteluja päävalmentja Herrlichin kanssa sekä kertoo tarkemmin tilanteestaan. Katso video ylhäältä artikkelikuvan kohdalta kokonaisuudessaan. Ota myös seurantaan Youtube-kanava Sportti TV tästä linkistä.