KTP:lle tärkeä jatkosopimus – ”Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösen nousukarsinnoissa kauden päätteeksi pettyä saanut KTP tiedottaa kotisivuillaan tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen nuoren keskuspuolustajan Sebastian Dolivon kanssa. 21-vuotias Dolivo on pelannut Kotkassa myös kaksi edellistä kautta.
Dolivo kuului kaudella 2017 KTP:n ehdottomiin avainpelaajiin. Hän pelasi sarjaotteluissa täydet minuutit pelikielloista johtuneita poissaoloja lukuun ottamatta. Dolivoa ei ole otettu raitapaidoissa vielä kertaakaan kesken ottelun vaihtoon.
– Se kertoo luottamuksesta minua kohtaan ja siihen pyrin tulevaisuudessakin, että olisin sen saman luottamuksen arvoinen, Dolivo tuumaa.
Malmin Palloseurassa peliuransa aloittanut ja Kotkaan HJK-organisaatiosta siirtynyt Dolivo on saanut pettyä uransa aikana jo kahdesti Ykkösen nousukarsinnoissa. Tavoitteena on, että ensi kausi jäisi viimeiseksi Kakkosessa.
– Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo. Ei tämä tilasto ole ainakaan saanut menettämään uskoani. Viime kaudesta jäi sellainen tunne, että meillä olisi ollut pelillisesti paljon parannettavaa karsinnoissa. Ei epäilystäkään, ettemmekö olisi ensi vuonnakin karsinnoissa taistelemassa noususta, keskuspuolustaja sanoo.
KTP:llä on nyt ensi kaudelle viisi pelaajasopimusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”