KuPS tehnyt kilpailukykyisen tarjouksen Petteri Forsellille – tähyää yhä ulkomaille
Kuva: Juha Tamminen
Viime kauden Allsvenskanissa Örebrossa pelannut Petteri Forsell etsii tällä hetkellä seuraa. KuPS on todella halukas nappaamaan taikurin riveihinsä.
Savon Sanomat kertoi aiemmin, että KuPS olisi tehnyt tarjouksen Forsellille. SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan sopimustarjous on Suomen mittapuulla varsin kilpailukykyinen. Ilta-Sanomien mukaan Forsellin perässä on ollut muitakin suomalaisseuroja.
Yksi hyvä syy Forsellille siirtyä KuPS:n riveihin olisi se, että hänen tyttöystävä Kaisa Kotka muutti hiljattain Kuopioon pelaamaan Pallokissoihin Naisten liigaa. SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan Forsell tähyää kuitenkin yhä ulkomaille, mikäli sopiva tarjous avautuu. IS:lle Forsell kertoi, että sopimusneuvottelut ovat jo pitkällä, mutta seuraa tai maata Forsell ei vielä kertonut.
Forsell pelasi viimeksi Veikkausliigassa IFK Mariehamnissa kaudella 2015. Sen jälkeen hyökkäävä keskikenttäpelaaja pelasi kaksi vahvaa kautta Puolan ykkösdivisioonassa Miedź Legnicassa. Forsell teki viime keväällä sopimuksen Puolan pääsarjassa pelaavan Cracovian kanssa, mutta seura lopulta purki kyseenalaisin keinoin miehen sopimuksen, lue lisää tästä. Viime kausi kului Ruotsissa, mutta peliaika jäi vähäiseksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman