IS: Lukas Hradecky jäänee loppukaudeksi Eintracht Frankfurtiin: ”En sulje mitään pois”
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkueen ja Bundesliiga-seura Eintracht Frankfurtin ykkösmaalivahti Lukas Hradecky ei usko, että hän on siirtymässä tammikuun siirtoikkunan aikana toiseen seuraan.
Hradeckyn, 28, sopimus Frankfurtin kanssa on päättymässä kuluvan kauden päätteeksi kesällä. Hän on voinut tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien neuvotella suoraan muiden seurojen kanssa ilmaisesta siirrosta muualle ensi kaudeksi. Jos hän päätyy kuitenkin lähtemään jo tammikuussa, tulee Frankfurt saamaan hänestä siirtokorvauksen.
– En tietenkään sulje mitään pois, mutta on hyvin, hyvin epätodennäköistä, että lähden nyt yhtään mihinkään. Luulen sen olevan molempien osapuolien etujen mukaista. Kausi täällä loppuun, ja samalla Frankfurt saa pidettyä joukkueensa kasassa ja maalivahtinsa seurassa, Hradecky kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Varmasti sitten kevään mittaan rupeaa varmistumaan, mitä tapahtuu. Toivottavasti maalis-toukokuussa tiedetään, missä ura jatkuu.
Hradecky kieltäytyi viime kesänä Frankfurtin tarjoamasta jatkosopimuksesta, ja neuvottelut uudesta diilistä on nyt rauhoitettu. Jatkosopimuskeskusteluja ei ole kuitenkaan kokonaan kuopattu, ja Eintrachtin urheilujohtaja Bruno Hübner sanoi, että seura on yhä valmis tarjoamaan ykköstorjujalleen uuden kontrahtin (lue lisää).
Hradecky ampui vielä Ilta-Sanomien haastattelussa alas huhut, jotka ovat olleet viemässä häntä Portugalin suurseura Benficaan.
– Ei ole ollut mitään puheita sinne suuntaan. Keväällä he hankkivat jo jonkun nuoren veskarin, eikä se todellakaan ole kiinnostavin paikka vaihtaa maisemaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle