Bonucci myönsi nuoren AC Milanin virheet Arsenalia vastaan: ”Meitä pelotti”

AC Milan hävisi torstaina Eurooppa-liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osassa Arsenalille San Sirolla luvuin 0-2.
Kotijoukkue Milanin 13 ottelun tappioton putki tuli päätökseen, kun Henrikh Mkhitarjan ja Aaron Ramsey rankaisivat italialaisia.
Milanolaisten päävalmentaja Gennaro Gattuso arvioi ottelun jälkeen, että hänen joukkueensa maksoi puolustuvirheistä kovan hinnan. AC Milan puolustaja ja kapteeni Leonardo Bonucci näki, että nuorta Rossoneria jännitti.
– Me lähdimme otteluun väärällä asenteella heti alusta alkaen. Olimme hieman pelokkaita, sillä meillä on niin nuori joukkue. Toivottavasti opimme tästä, sanoi Bonucci Sky Sport Italialle.
– Se on vaikeaa, mutta toivottavasti me yritämme. Jalkapallossa voi tapahtua mitä vain, joten meidän on pysyttävä positiivisena.
– Arsenal juoksi paljon ja heillä on paljon laatua joukkueessa, mutta me teimme myös virheitä. Emme pelanneet joukkueena ja näin siinä kävi. Meidän on oltava fiksumpia ja vastuullisempia pallon kanssa.
– Olimme liian hermostuneita ja innokkaita, kaikki tekevät virheitä. Toisella jaksolla pelasimme rohkeammin, mutta se ei riittänyt. Kunnia Arsenalille, joka pelasi mahtavan ensimmäisen puolikkaan.
Joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan ensi viikon torstaina Lontoossa Emirates Stadiumilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot