PSG-tähti ollut pitelemätön vuoden 2018 puolella – enemmän maaleja kuin Neymarilla, Cavanilla tai Mbappélla
Kuva: Getty Images
Angel di Maria on noussut tällä kaudella todella suureen rooliin PSG:n tähtisikermässä. Harva osasi odottaa, että nimenomaan di Maria olisi se, joka tällä kaudella loistaa.
PSG:n hyökkäyksen piti olla Kylian Mbappén, Edinson Cavanin sekä kesällä hankitun Neymarin riemujuhlaa. Di Maria on kuitenkin osoittanut, ettei häntä noin vain sivuuteta avauskokoonpanosta. Varsinkin vuoden 2018 puolella di Marian tehokkuus on ollut murhaavaa.
Di Maria on tehnyt 15 ottelussa 13 maalia ja antanut yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä kaikki kilpailut mukaan lukien. Viime lauantaina di Maria onnistui jälleen maalinteossa, kun PSG voitti Troyesin vieraissa maalein 2-0.
Di Maria on ollut vuoden 2018 puolella tehokkaampi maalinteossa kuin hiljattain loukkaantunut Neymar. Lisäksi argentiinalaislaituri on iskenyt enemmän maaleja kuin Mbappé ja Cavani yhteensä.
Di Marian tehokkuus on löytynyt kreivin aikaan, sillä PSG kohtaa tiistaina Real Madridin Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen raktaisevassa toisessa osassa. PSG lähtee otteluun ilman tähtipelaajaansa Neymaria ja 1-3-tappioasemasta.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katso sen tästä.
Angel di Maria in 2018 in all competitions for PSG:
15 games, 13 goals, 9 assists.
15 games, 13 goals, 9 assists.
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”