Ari Lahti jätti KuPS:n hallituksen – ”Se oli selvää jo etukäteen”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseurassa koettiin viime viikonvaihteessa tärkeä hallinnollinen uudistus, kun seuran pääomistaja Ari Lahti jättäytyi pois seuran hallituksesta. Hallituksen puheenjohtajanakin toiminut Lahti valittiin tammikuussa Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.
– Irtisanouduin KuPS:n hallituksen puheenjohtajan paikalta välittömästi sen jälkeen, kun minut valittiin Palloliiton puheenjohtajaksi. Jo etukäteen oli selvää, että minun on jäävättävä itseni Kuopion Palloseura Oy:n hallinnosta, jos valinta osuu kohdalle. Samalla voimme luontevasti uudistaa ja kehittää yhtiön hallitustoimintaa, Lahti kommentoi KuPS:n verkkosivuilla.
KuPS:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nousee Antti Haapakorva, joka istui jo aiemmin mukana hallituksessa. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Teemu Kontkanen, Mikko Jalkanen ja Karolina Huuhtanen.
– Kuopion Palloseurassa on tehty pitkäjänteistä työtä, joka on viime vuosina kantanut myös hedelmää. Omien kasvattien tähdittämä joukkue on saanut myös kilpailullista menestystä, josta kruununa on paikka tämän vuoden eurokentillä. Tämän päälle on hyvä lähteä rakentamaan, uusi puheenjohtaja Antti Haapakorva totesi haasteistaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?