Sarjanousija TPS avaa kautensa Lahdessa: ”Pari vuotta sitten tästä ei olisi vielä voinut edes puhua”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahden viime kautta voidaan hyvällä syyllä sanoa onnistumiseksi. Loppusijoitus neljä oikeuttaa tällä kaudella himoittuihin euro-peleihin ja nälkä riittää jälleen myös kotimaassa menestymiseen. Sarjakauden lahtelaiset avaavat sunnuntaina kello 15, kun vastaan asettuu nousijajoukkue TPS.
Lahden joukkueen kivijalkaan kuuluu tälläkin kaudella puolustaja Mikko Hauhia. Laitapuolustajaa ei suotta kutsuta lempinimellä ”teräsmies”, sillä Hauhia on ollut viimeksi sivussa kokoonpanosta vuonna 2013 pelikiellon vuoksi ja on sittemmin pelannut 141 liigaottelua putkeen ilman vaihtokomennuksia tai loukkaantumisia. Tilasto on käsittämätön ja Veikkausliigan avaustilaisuuden lehdistötilaisuutta juontanut Sebastian Sorsa tivasikin salaisuutta sen takana.
– Mä tiedän, että sä odotat jotain nokkelaa vastausta, mutta oon käyttänyt niin monta kertaa jo ne vähänkin nokkelat vastaukset. Mitä pidemmälle putki on mennyt sitä enemmän siinä on ollut kyse onnesta ja hyvästä tuurista, että oon välttynyt sairastumisilta ja vammoilta.
Kuten myös muilla joukkueilla, harjoituskausi on tuonut Lahdella mukanaan muutoksia.
– Jokunen pelaaja lähti ja esimerkiksi Pyry Kärkkäisen kohdalla tuli pohdittua, että löytyyköhän paikkaajaa. Onneksi mitat täyttäviä korvaajia on löytynyt. Tuloksellisesti harjoituskausi sujui kohtuullisesti, mutta tärkeintä lienee se, että joukkue on hitsautunut talven aikana hyvin yhteen. Ollaan valmiita uuteen kauteen, Hauhia kertoi.
Lahtea vastaan sarjakautensa avaavassa Turun Palloseurassa sen sijaan pitkä odotus on päättynyt. Kolme pitkää vuotta Ykkösessä ovat takana ja TPS pelaa vihdoin jälleen Veikkausliigassa. Päävalmentaja Mika Laurikainen kertoo seuran rakentaneen uskottavuutta kuluneet vuodet uudelleen hartaasti.
– Kun putosimme Veikkausliigasta, ei uskottavuutta juuri ollut jäljellä. Nyt on onneksi tilanne muuttunut ja voidaan puhua jälleen rehellisesti kaikkien seurojen haastamisesta. Jos oltaisiin puhuttu meidän uskottavuudesta vielä pari vuotta sitten, ei olisi ollut mitään saumaa.
– Ykkösessäkään meidän pelaajabudjetti ei kuulunut sarjan suurimpiin. TPS:n vahvuus tulee jatkossakin olemaan valmentaminen, valmentamisen kulttuuri, yhtenäisyys, oikeat pelaajavalinnat ja taloudellinen tasapaino. Jos näitä asioita saadaan vietyä systemaattisesti eteenpäin, olemme viiden vuoden päästä mitalitaistelussa varmasti, Laurikainen lataa.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”