Turkulainen: TPS-legendalta kovaa tekstiä ottelusiirrosta ja nykyfutiksesta: ”Käsittämätöntä”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussut TPS pelaa ensi sunnuntaina ensimmäisenä kotiottelunsa SJK:ta vastaan. Ottelu kuitenkin siirrettiin pelattavaksi Valkeakoskelle, koska Veritas Stadionin nurmi ei ole vielä pelikelpoinen.
SM-sarjassa historian eniten maaleja tehnyt TPS-legenda Heikki Suhonen (206 maalia 427 ottelussa) ei katso hyvällä ottelun siirtämistä Valkeakoskelle. Veikkausliiga on tällä kaudella entistä tiukempi siitä, että ottelut pelataan määrättynä ajankohtana. Jokaisella seuralla täytyy olla varakenttä, jossa pelata. TPS:n varakenttä löytyy 140 kilometrin päästä Valkeakoskelta.
– Käsittämätöntä, että tämä voi olla näin. Nyt annetaan kotikenttäetu muille, ja kaikkia pinnoja tällä kaudella kyllä tarvitaan, Suhonen sanoi Turkulainen-lehdelle.
TPS:lle on povattu ennakkoon haasteita paluukaudellaan liigassa. Suhonen uskoo silti, että TPS sekä toinen turkulaisseura FC Inter kuuluvat tällä kaudella sarjan keskikastiin. Suhonen on kuitenkin harmissaan siitä, että menestys on kiertänyt Turkua. Syyksi legendaarinen hyökkääjä näkee valmennusfilosofian.
– Ennen tehtiin määrättyjä asioita paremmin. Pitää olla riittävä fysiikka ja henkinen kantti. Se henkinen kantti tulee fysiikasta. Meiltä puuttuu valmentajakunta, joka ajattelee hiukan vanhanaikaisesti. On liikaa taitoihmisiä, ja sitten pimputellaan, Suhonen täräytti.
Lue Turkulaisen juttu kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”