Veikkausliigassakin pelannut maalivahti kärysi kokaiinista Ruotsissa – ”Järkyttävä shokki”
Kuva: Juha Tamminen
Allsvenskanissa pelaavan Siriuksen maalivahti Josh Wicks on antanut positiivisen doping-näytteen. A-näytteestä on löytynyt huumausaine kokaiinia.
Wicks on urallaan ehtinyt pelata kauden myös Veikkausliigassa. Yhdysvaltalaisvahti pelasi kaudella 2011 IFK Mariehamnin riveissä. Wicks pelaa toista kauttaan Siriuksessa ja hän ehti pelata kauden alusta kaksi ottelua, jonka jälkeen hän jäi pois kokoonpanosta. Syyksi tiedotettiin aluksi henkilökohtaiset syyt.
Aftonbladet kertoo, että Wicks olisi antanut positiivisen doping-näytteen ja että näytteestä olisi löytynyt kokaiinia.
– Tämä on meille järkyttävä shokki. Saimme kuulla tästä vain 24 tuntia sitten. Emme ole koskaan kohdanneet mitään samanlaista Siriuksen historiassa. Tämä on ehdottomasti vastaan niitä arvoja, joiden takana me Siriuksessa seisomme, seuran puheenjohtaja Ove Sjöblom totesi.
– Hän on musertunut. Jalkapallo on hänen ammattinsa, eikä hän voi enää harjoittaa sitä. Hän on jalkapalloilija ja hän on totta kai vastuussa siitä, mitä tekee. Hän haluaisi tietysti, ettei tällaista olisi tapahtunut. Hän ei voi jatkaa enää Siriuksessa, Sjöblom jatkoi.
Luultavasti Wicksia odottaa kahden vuoden kilpailukielto. Suomen A-maajoukkueen tähtipelaaja Roman Eremenko jäi kiinni dopingista syksyllä 2016. Eremenko kärsii ensi syksyyn asti kilpailukieltoa. Myös Eremenkon doping-näytteestä löytyi kokaiinia.
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”