Bayern-pelaaja lopetti maajoukkueuransa jäätyään rannalle MM-kisoista: ”Tyylini ei nähtävästi sovi”
Saksa julkisti tiistaina alustavan joukkueensa kesän MM-turnaukseen (uutinen). Puolustavan maailmanmestarin joukkueeseen on todella tunkua, ja laadukkaita pelaajia on pakko jättää ulos. Leveyttä materiaalissa todella riittää, mutta alustavalle pelaajalistaille mahtui vain 27 pelaajaa, ja näistäkin neljä putoaa vielä ennen kisoja pois.
Yksi rannalle jääneistä pelaajista oli Bayern Münchenin 30-vuotias kakkoskärki Sandro Wagner. Wagner teki tällä kaudella Bundesliigassa 12 maalia – neljä syyskaudella Hoffenheimissa ja kahdeksan keväällä Bayernissa.
8 A-maaottelua pelannut (ja niissä 5 maalia tehnyt) Wagner otti uutisen putoamisestaan raskaasti ja veti nopeasti omat johtopäätöksensä. Wagner ilmoitti vetäytyvänsä päätöksen johdosta maajoukkueesta ja kritisoi samalla maajoukkueluotsi Joachim Löwiä.
– Minulle on selvää, että tapani puhua asioista aina avoimesti, rehellisesti ja suoraan ei selvästikään sovi yhteen valmennusryhmän kanssa, Wagner arveli Bildin haastattelussa.
[readmore from=Saksa]
– Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi pettynyt. Olisi ollut mahtavaa olla mukana MM-kisoissa.
Saksan joukkueelle Wagner toivoo kuitenkin pelkkää hyvää.
– Toivon pojille Venäjällä pelkästään parasta ja toivon, että he palaavat kotiin maailmanmestareina, Wagner sanoo.
Wagneria kisajoukkueesta putoaminen sapetti niin raskaasti, että hän jopa itki Bayernin tiistaisissa harjoituksissa valmentaja Jupp Heynckesin kanssa asiasta keskustellessaan. Nyt hyökkääjä aikoo antaa kaiken huomionsa seurajoukkueelle, joka pelaa lauantaina vielä Saksan Cupin voitosta.
– Tärkeintä urallani on täysin selvästi se, että pelaan taas Bayern Münchenissä – seurassa, jota rakastan, Wagner jatkaa.
Lähde: Tageszeitung
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”