Jalkapallotohtoriksi tähtäävä suomalaisvalmentaja: ”Veikkausliigasta on positiivinen kokonaiskuva tällä hetkellä”
Kuva: Juha Tamminen
Kaksi edelliskautta VPS:n apuvalmentajana toiminut Jani Sarajärvi ammentaa tällä hetkellä lisää oppia jalkapallosta Portugalissa. Vaikka intohimoinen jalkapallomies on toisella puolella Eurooppaa, on hän seurannut tarkkaan tämän kauden Veikkausliigaa.
Sarajärvi jätti VPS:n valmentajan paikan viime kauden päätteeksi ja tähtää tällä hetkellä Lissabonin yliopiston jalkapallovalmentajan tohtorilinjalle.
– Suoritin Lissabonin yliopiston High Performance Football Coachin -opinnot ja tarkoitus oli jatkaa maisterin opintoihin. Professorit kuitenkin sanoivat, että miksen yrittäisi suoraan tohtorin opintoihin ja niin tein. Nyt sitten odotellaan pääsenkö niitä opiskelemaan, vuoden alussa Portugaliin asettunut Sarajärvi kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Vaikka opiskelut ovat Sarajärven agendalla tällä hetkellä, kiinnostavat työt myös valmennuksen saralla.
– Pyrin oppimaan koko ajan jalkapallosta mahdollisimman paljon ja satsaan opiskeluun. Lisäksi yritän hakea valmennustöitä tällä hetkellä.
Ennen valmentajauraansa Sarajärvi pelasi pitkän ja menestyksekkään uran. Liigakokemusta tarttui VPS:sta, AC Allianssista, FF Jarosta sekä TPS:sta. Sarajärvi on katsellut Veikkausliigaa tällä kaudella tiiviisti.
– Seuraan Veikkausliigaa todella paljon. Kaudesta on ollut positiivinen fiilis. Moni joukkue on kehittänyt peliään ja suhtautuu jalkapalloon sillä ajatuksella, että peli on laadukasta. Joukkueissa nähdään monipuolisia eri variaatioita sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. TPS pelaa esimerkiksi hyvää jalkapalloa, mutta se ei ole vain näkynyt tuloksissa. Se on ollut positiivinen tulokas Veikkausliigaan. Lisäksi uudet valmentajat ovat tuoneet uusia asioita. Otteluruuhka ei ole hyvä, sillä pelaajat joutuvat pelaamaan väsyneinä, mutta Veikkausliigasta on positiivinen kokonaiskuva tällä hetkellä. Sieltä on myös nousemassa uusia nuoria suomalaisia tähtiä ja se on tietenkin hieno asia.
Maanantaina Vaasassa kohtaavat Sarajärven entiset seurat VPS ja TPS. Hän odottaa hyvätasoista peliä.
– Peli menee varmasti pääosin VPS:n hallinnassa, mutta TPS:lla on se yllätysvalmius. Odotan joukkueiden pelaavan laadukasta jalkapalloa ja samalla nähdään hyvälaatuinen peli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan