Näillä nuorilla miehillä Färsaarten kimppuun – Juha Malinen luottavainen puolustuspään kovista poissaoloista huolimatta
Kuva: Juha Tamminen
Pikkuhuuhkajat kohtaa EM-karsinnoissa Färsaaret ensi viikon perjantaina 8.6. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen on luottavainen ryhmäänsä.
Pikkuhuuhkajien puolustuksesta puuttuvat Aapo Halme (Leeds), Nicholas Hämäläinen (QPR), Anselmi Nurmela (FC Flora), Roni Peiponen (HJK) sekä Jiri Nissinen (KuPS). Malisen mukaan hänellä on silti laittaa kivenkova puolustuslinja Färsaaria vastaan.
– Meiltä puuttuu viisi hyvää pelaajaa ja silti pystymme laittaamaan kovan puolustuslinjan kentälle, Malinen kehui lehdistötilaisuudessa.
Pikkuhuuhkajien puolustuksesta löytyvät muun muassa vahvaa kautta RoPS:ssa pelaavat Leo Väisänen sekä Lassi Järvenpää, Twentessä viime kaudella pelannut Richard Jensen ja Ruotsissa pelaava Juho Pirttijoki.
Suomi on omassa karsintalohkossaan viiden pelatun ottelun jälkeen neljäntenä. Suomella on Eroa kärjessä olevaan Puolaan on kahdeksan pistettä, mutta Suomi on pelannut yhden ottelun vähemmän. Malisen mukaan Suomella on vain yksi tavoite Färsaaria vastaan.
– Meidän täytyy lähteä voittamaan Färsaaret, mitään selityksiä ei ole luvassa. Jos ja kun pystymme ottelun voittamaan, niin sitten U21 on siinä tilanteessa, että pelaamme syksyllä kärkisijoista.
– Joukkueessa on hyvä hektinen tilanne. Ulkomailla pelaavat eivät ole liiana kaukana viimeisistä peleistä ja Veikkausliigasta tulevat ovat parhaassa kunnossa. Ryhmä on tiivis eikä nyt tule mukaan yhtään ylimääräistä pelaajaa. Kaikilla on rooli joukkueessa, Malinen avasi.
Joukkueessa on yhteensä 18 pelaajaa. 13 pelaajaa tulee Veikkausliigasta ja viisi pelaajaa ulkomailta. Katso joukkue kokonaisuudessaan alta, jos et näe, voit katsoa sen tästä.
Pikkuhuuhkajat Färsaaria vastaan!
Päävalmentaja Juha Malinen on nimennyt Pikkuhuuhkajien joukkueen EM-karsintaotteluun Färsaaria vastaan!
#Pikkuhuuhkajat #FROFIN
Päävalmentaja Juha Malinen on nimennyt Pikkuhuuhkajien joukkueen EM-karsintaotteluun Färsaaria vastaan!
#Pikkuhuuhkajat #FROFIN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit

- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit