Polvivammasta toipuva Huuhkaja-pelaaja työnhakuun – jatkon sijaan seura tarjosi kukat
11 A-maaottelua Suomen paidassa pelannut Sakari Mattila ei jatka tanskalaisessa SønderjyskEssä kuluvan kauden jälkeen. Der Nordschleswiger -lehti kertoo, että seuran urheilujohtaja Hans Jørgen Haysen hyvästeli Mattilan ja neljä muuta pelaajaa ennen viikonlopun ottelua Hobroa vastaan.
SønderjyskE kiittelee myös Twitter-tilillään seurasta lähteviä pelaajia näiden palveluksista ja kertoo ojentaneensa miehille kukkaset kiitokseksi.
28-vuotias Mattila ei ole pelannut otteluakaan sitten huhtikuun 2017, jolloin hänen polvensa ristisiteet vaurioituivat. Polvi on vaatinut useamman leikkauksen, ja siksi sairauslomakin on venähtänyt.
Keskikentän pohjalta tuttu Mattila pelasi kaudella 2016-2017 SønderjyskEssä kaikkiaan 21 ottelua, ja teki niissä yhden maalin. Aiemmin hänet on nähty urallaan muun muassa Fulhamissa, Aalesundissa ja sveitsiläisessä Bellinzonassa. Veikkausliigan Mattila voitti HJK:n riveissä vuosina 2012 ja 2013.
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé