Kuudessa liigaseurassa pelannut maalivahti muistelee aikaa, jolloin pelinavaus oli helppoa: ”Pystyin zippailemaan palloa taskuihin”
Kuva: Juha Tamminen
Komean uran Suomen pelikentillä pelannut 31-vuotias Tomi Maanoja pelaa kaudella 2018 ensimmäistä kauttaan Ykkösessä, kun maalivahti solmi jatkosopimuksen Veikkausliigasta viime kauden päätteksi tippuneen Helsingin IFK:n kanssa alkuvuodesta. Ruotsin ja Norjan sarjoissakin pelannut on nauttinut Ykkösen rauhallisesta pelitahdista.
Veikkausliigassa osa joukkueista on pelannut jo 17 ottelua, kun vastaavasti Ykkösessä pelataan vasta 11:s kierros tänä viikonloppuna. Ykkösessä otteluita kertyy 27, joka on kuusi vähemmän kuin Veikkausliigassa.
– Liigan tahti on oikeasti paha. Ykkösessä tahti on inhimillinen. Pelaaminen on tällöin ihan erilaista. Jos tulee härkäviikko, niin sen pystyy pelaamaan hammasta purren, mutta Veikkausliigassa ne härkäviikot eivät lopu.
– 33 peliä on kova määrä, jonka yhteydessä on vaikea kehittää pelaajia harjoituksissa. Joukkueen potentiaalia on todella vaikea ulosmitata.
Maanoja aloitti Veikkausliiga-uransa vuonna 2005 AC Allianssin paidassa, jolloin sarjassa pelattiin 26 ottelua kaudessa.
– Noihin aikoihin kaikki tuntui muutenkin niin erilaiselta. Silloin tuntui, että pystyin zippailemaan palloa taskuihin. Aina löytyi tilaa ja ajattelin, että ”tuohon on kiva laittaa”, mutta nykyään sitä tilaa ei yksinkertaisesti ole. Kaikki taktiikat, pelijärjestelmät ja pelityylit ovat muuttuneet. Kyllä tässä on tullut kaikenlaista nähtyä, Ruotsissa tuplamestaruuden AIK:n paidassa kaudella 2009 voittanut veräjänvartija toteaa.
Maanoja on pelannut Veikkausliigassa Allianssin, FC Hongan, RoPS:n, KuPS:n, FC Lahden ja nykyisen seuransa IFK:n riveissä. Hän on siis sopiva mies kertomaan, onko joku organisaatio toisista jäljessä.
– RoPS on muiden takana sen vuoksi, että heillä on töissä taustajoukoissa vähemmän henkilöitä, mutta heillä oli sitten kyllä loistavat talkooihmiset. Ilman heitä se homma ei olisi toiminut laisinkaan. Rovaniemellä käydessä on aina upea moikata tuttuja naamoja, RoPS:ssa Suomen Cupin vuonna 2013 voittanut isokokoinen maalivahti kertoo arvostaen.
– KuPS on puolestaan siellä toisessa päässä. Heillä on toimistolla muutama henkilö enemmän töissä ja kokonaisuus on toimiva muunkin kuin futistoiminnan ympärillä, Maanoja kehuu.
Nykyistä seuraansa Maanoja luonnehtii seuraavasti.
– IFK:ssa on huikea porukka ja fanit ovat Suomen huikeimpia. Annamme kuitenkin olosuhteissa tosi paljon tasoitusta, koska olemme muiden tahojen armoilla.
IFK:lla ei ole omaa hienoa stadionia, kuten esimerkiksi Vaasan Palloseuralla. VPS pelaa kuitenkin seuraavan ottelunsa PS Kemin vieraana lauantaina. Kumpikin joukkueista hävisi viikon aiemman ottelunsa. Kemiläiset valahtivat perjantaina sarjajumboksi, kun TPS kaatoi kotonaan IFK Mariehamnin.
Maanojalla on yksi toive Kemin ja VPS:n kohtaamiseen.
– Toivon, että Kirurgi (Kemi-hyökkääjä Juho Mäkelä) saa pari maalia, Maanoja sanoo viekkaasti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa