Edellisissä MM-kisoissa kotiyleisönsä edessä välierässä romahtanut Brasilia on yksi kisojen ennakkosuosikeista. E-lohkon toisesta jatkopaikasta Sveitsi, Costa Rica sekä Serbia käyvät todella tasaista kamppailua.

Kaikki muu kuin Brasilian lohkovoitto olisi todella suuri yllätys. Saksalle koettu karmaiseva 1-7-tappio viime kisojen välierässä ei varmasti unohdu ihan heti. Brasilialla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet Venäjällä kirkastaa viime kisojen pettymys. Brasilia saa myös tähtipelaajansa Neymarin kisoihin. Neymar loukkaantui PSG:n paidassa viime helmikuussa, mutta toipuminen on sujunut aikataulussa. Sen sijaan luottopuolustaja Dani Alves ei pääse osallistumaan MM-lopputurnaukseen loukkaantumisen takia.

Ennakkoon Sveitsin, Costa Rican ja Serbian voimasuhteet ovat melko tasaiset, joten oikeastaan millä tahansa joukkueella on mahdollisuus napata toinen jatkopaikka Brasilian takana.

Costa Rica nojaa vahvasti huippuvahtiinsa, Real Madridin ykkösveskariin, Keylor Navasiin. Costa Rica oli edellisissä kisoissa turnauksen sensaatio edeten aina puolivälieriin saakka. Hollanti tiputti Costa Rican vasta rangaistuspotkujen jälkeen. Los Ticos joukkue on pysynyt hyvin kasassa vuoden 2014 kisoista. Nimimiehillä ei maa ratsasta, mutta yhtenäinen joukkue on silti valmis yllättämään.

Aleksandar Kolarovin ja Nemanja Matićin tähdittämä Serbia on ennakkoon vahvoilla napata E-lohkon toisen jatkopaikan. Serbia muodostuu pääosin Euroopan huipulla pelaavista pelimiehistä, joten varsin nimivahva joukkue voi jopa venyä kisojen mustaksi hevoseksi, jos kaikki menevät kohdilleen.

Sveitsi oli vähällä kokea kovan takaiskun, kun joukkueen suurin tähti Granit Xhaka loukkaantui harjoituksissa. Polvivamma ei kuitenkaan ollut vakava ja mies nähdään kisoissa. Sveitsi on ollut vakituinen arvokisakävijä viime vuosina niin EM- kuin MM-kisoissa. Viime MM-kisoissa turnaus päättyi neljännesvälierissä, kun kisojen finaalin hävinnyt Argentiina oli jatkoajan jälkeen parempi.

Miten karsinnat sujuivat?

Brasilia

MM-karsintojen yksi ylivoimaisimmista joukkueista oli nimenomaan Brasilia, joka voitti Etelä-Amerikan karsintalohkon selvästi kymmenen pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Uruguayhin. Brasilia hävisi karsinnoissa vain yhden ottelun, kun karsintojen avausottelussa Chile voitti kotonaan Brasilian 2-0.

Sen jälkeen meno oli vakuuttavaa ja tilille tuli 12 voittoa ja viisi tasapeliä. Parhaimmillaan Brasilia venyi karsinnoissa jopa yhdeksän ottelun voittoputkeen. Voittoputken aikana muun muassa Argentiina kaatui selvästi lukemin 3-0 sekä karsintojen toiseksi sijoittunut Uruguay jäi Brasilian jalkoihin maalein 4-1. Kisapaikka varmistui jo hyvissä ajoin.

Brasilian paras maalintekijä karsinnoissa oli Manchester Cityn hyökkääjä Gabriel Jesus, joka teki seitsemän maalia. Lisäksi Neymar ja Paulinho iskivät kuusi maalia mieheen.

[readmore from=jalkapallon-mm-2018-ennakko]

Costa Rica

Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnoista MM-kisoihin tiensä selvittänyt Costa Rica ei joutunut venymään ihmetekoihin. Costa Rica aloitti karsinnat Pohjois- ja Keski-Amerikan karsintojen neljännestä vaiheesta, jossa mukana oli yhdeksän maata jaettuna kolmeen neljän joukkueen lohkoon. Costa Rica voitti oman lohkonsa näytöstyyliin viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä.

Viidennessä vaiheessa Costa Rica selviytyi lohkon toiseksi ja varmisti suoran kisapaikan. Piste-eroa lohkon voittaneeseen Meksikoon oli lopulta viisi pistettä. Vahva työnäyte karsinnoissa oli kaataa Yhdysvallat kahdesti maalierolla 6-0.

Costa Rica hävisi karsintojen viimeisessä ottelussa Panamalle, joka varmisti voitolla historiansa ensimmäisen paikan MM-kisoihin. Ottelussa nähtiin yksi karsintojen kummallisista osumista. Panaman 1-1-tasoituksessa pallo ei nimittäin ikinä ylittänyt maaliviivaa, mutta maali hyväksyttiin, lue lisää osumasta ja ottelusta tästä. (Artikkeli jatkuu videon jälkeen.)

Serbia

Serbia voitti oman lohkonsa Euroopan karsinnoissa. Mitään riemukulkua eivät karsinnat kuitenkaan olleet. Saldona kuusi voittoa, kolme tappiota ja vain yksi tappio, joka kylläkin toi oman jännityksensä karsintojen viimeiselle kierrokselle.

Itävalta kukisti lohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Serbian kotonaan lukemin 3-2. Viimeisestä ottelusta Serbia tarvitsi ainakin pisteen varmistaakseen suoran paikan MM-kisoihin. Helpolla se ei tullut, sillä lohkon yksi heittopusseista, Georgia, kaatui kotikentällä vaivoin 1-0.

Serbian lohkovoitto tuli Euroopan karsintojen pienimmällä lohkovoittajan pistemäärällä (21 pistettä kymmenestä ottelusta). Serbian lohko ei ollut myöskään kovimmasta päästä, vaikka toisaalta hyvin tasaväkinen. Lohkon toiseksi sijoittui Irlanti, ja Gareth Balen tähdittämä Wales jäi kolmanneksi ja kisoista ulos. Neljänneksi sijoittui vielä muun muassa vuoden 2016 EM-kisoissa nähty Itävalta.

[readmore from=jalkapallon-mm-historia]

Sveitsi

Vaikka kellomaa jäikin omassa karsintalohkossaan toiseksi, ei Sveitsin karsintoja voi ainakaan moittia epäonnistuneiksi. Sveitsi keräsi 27 pistettä B-lohkossa ja ainoa tappio tuli viimeisessä ottelussa Portugalille, joka otti lohkovoiton paremman maalieron turvin.

Sveitsi keräsi toiseksi sijoittuneista eniten pisteitä, ja olisi edellä mainitulla pistemäärällä edennyt viidestä muusta lohkosta ykkösenä MM-kisoihin. Jatkokarsinnassa vastaan tuli Saksan taakse omassa lohkossaan jäänyt Pohjois-Irlanti.

Helpolla kisapaikka ei tullut, sillä kisapaikka varmistui kaksiosaisessa karsinnassa lopulta yhdellä maalilla. Sveitsi voitti vieraskentällä maalein 1-0 ja toisessa osassa jäätiin maalittomaan tasapeliin.

Ratkaiseva osuman teki Ricardo Rodríguez rangaistuspotkusta. Pilkku vihellettiin, kun erotuomari Ovidiu Hațegan katsoi pallon osuneen Pohjois-Irlannin puolustaja Corry Evansin käteen. Ainakin Pohjois-Irlannin leirissä oltiin sitä mieltä, että pallo olisi osunut Evansin olkapäähän. Yhtä kaikki, Sveitsi ei päästänyt yhtäkään maalia ja eteni kisoihin. Huomionarvoista on myös se, että Sveitsi oli hävinnyt ennen Portugali-ottelua viimeksi vuoden 2016 EM-lopputurnauksessa neljännesvälierässä.

Pallo pilkulle ja Sveitsi kisoihin. Kuva: Getty Images.

Seuraa näitä

Kaikkien aikojen Brasilia?

Brasilian maajoukkueesta puhuttaessa yllä oleva väite voi olla turhan hurja. Joka tapauksessa Brasilialla on kisojen yksi parhaimmista joukkueista. Se on osoittanut karsinnoissa ja harjoitusotteluissa olevansa hyvässä iskussa, minkä lisäksi Neymar on jo ehtinyt kuntoutua pelikuntoon.

[readmore from=jalkapallon-mm2018]

Brasilialta voidaan odottaa paljon tulevissa kisoissa. Hyökkäys on rautaa, ja nimenomaan puolustus ja varsinkin keskikentän keskusta antavat taitaville hyökkääjille mahdollisuuden pelata iloista jalkapalloa. Brasilian joukkueella on kaikki mahdollisuudet nousta yhdeksi maansa historian parhaista ryhmistä. Se toki vaatii mestaruuden, mutta siihen Brasilialla on eittämättä kaikki mahdollisuudet. Mestaruus antaisi ainakin osittain myös anteeksi viime kisojen totaalisen sulamisen Saksaa vastaan välierässä.

Costa Rican ihme osa 2

Ennakkoarviot eivät ole näissäkään kisoissa Costa Rican puolella, mutta eivät ne sitä olleet myöskään vuoden 2014 kisoissa, jolloin Costa Rica selviytyi sensaatiomaisesti puolivälieriin ja oli lähellä jopa välieräpaikkaa. Pystyykö varsin nimetön joukkue jälleen venymään maksimaaliseen suoritukseen arvoturnauksessa?

Joukkue on muuttunut todella vähän vuoden 2014 kisoista, joten ainakin pelaajistossa on tietotaitoa siitä, miten ihme tehdään. Sattumalla on jalkapallossa aina pieni osansa, mutta kahta peräkkäistä täydellistä onnistumista MM-kisoissa ei enää voisi pitää sattumana.

Brasilian hyökkäys ja Neymar

Roberto Firmino, Gabriel Jesus, Willian, Douglas Costa, Philippe Coutinho ja tietysti Neymar. Brasilialla on ehkä kisojen paras hyökkäyskalusto, ainakin paperilla. Neymar on nyt joukkueen suurin tähti ja häneltä odotetaan suunnattoman paljon. Onko 26-vuotias ajoittain kiukutteleva megatähti valmis kantamaan joukkuetta maailman kirkkaimmissa valoissa?

Karsinnoissa Neymar iski kuusi maalia ja palattuaan loukkaantumisen jälkeen takaisin maajoukkuepaitaan hän iski heti upean osuman Kroatiaa vastaan. Tähdet alkavat olla kohdillaan Neymarin ja koko Brasilian kannalta.

Sergej Milinković-Savić, Serbia

Serbian keskikentältä löytyy yksi kisojen ehdottomista helmistä. Laziossa loistavan kauden pelannut Milinković-Savić teki peräti 12 osumaa Serie A:ssa. 23-vuotias keskikenttäpelaaja saattaa hyvinkin nousta kisoissa tähdeksi, josta puhutaan vielä pitkään. Miehen palkintokaapista löytyy jo yksi maailmanmestaruus, nimittäin alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus vuodelta 2015.

Kisoissa varmasti nähdään myös miehen tavaramerkkiharhautusta, jossa hän nostaa pallon näppärästi pelaajan yli. Selässä lukeva nimi Sergej kannattaa laittaa isolla tussilla papereihin, sillä hänestä ovat kiinnostuneita jo tällä hetkellä Euroopan suurseurat, mukaan lukien Manchester United.

Sergej paukutti Laziossa viime kaudella peräti 12 maalia Serie A:ssa. Kuva: Getty Images.

Maiden joukkuesivut alla linkkeinä (kokoonpanot yms.)
Serbia
Brasilia
Costa Rica
Sveitsi

Seuraa tätä peliä

Keskiviikko 27.6. kello 21.00: Serbia-Brasilia
Ennakkoarvioiden mukaan Serbian ja Brasilian välisessä kamppailussa pelataan jopa lohkovoitosta. Serbialla on kaikki edellytykset menestyä turnauksessa ja parhaimmillaan se pystyy haastamaan kenet tahansa. Brasilia haluaa varmasti edetä lohkovoittoon puhtaalla pelillä ja sitä kautta näyttää maailmalle olevansa ennakkosuosikki numero yksi MM-kullan voittajaksi.

Arvio E-lohkon järjestyksestä

  1. Brasilia (jatkoon)
  2. Serbia (jatkoon)
  3. Sveitsi
  4. Costa Rica

Otteluohjelma ja lähetystiedot

PVM Ottelu TV
17.06 15:00 Costa Rica Serbia Yle TV2
17.06 21:00 Brasilia Sveitsi Yle TV2
22.06 15:00 Brasilia Costa Rica Yle TV2
22.06 21:00 Serbia Sveitsi Yle TV2
27.06 21:00 Serbia Brasilia Yle TV2
27.06 21:00 Sveitsi Costa Rica Yle Areena

 

LUE MYÖS: A-lohkon ennakko: Veikkausliigasta Mohamed Salahin vierelle – konttaako isäntä?

LUE MYÖS: B-lohkon ennakko: Suomalaisväriä ja alkulohkovaiheen kuumin peli

LUE MYÖS: C-lohkon ennakko: Joko Ranska on valmis voittamaan?

LUE MYÖS: D-lohkon ennakko: Lionel Messi jää taas ilman MM-pokaalia