Suomalaisittain MM-kisojen F-lohko on yksi mielenkiintoisimmista. Syynä on se, että rakas länsinaapurimme Ruotsi pelaa lohkossa. Ruotsi saa tapella jatkopaikoista kynsin ja hampain Meksikon, Saksan ja Etelä-Korean kanssa.

Lohkon ennakkosuosikki on toki Saksa, joka lähtee kisoihin hallitsevana maailmanmestarina. Toisesta jatkopaikasta käydäänkin sitten jo huomattavasti tiukempaa taistelua.

Saksa on jälleen kerran yksi turnauksen ennakkosuosikeista. Yksi kysymysmerkki on kuitenkin maalivahtitilanne. Saksan Päävalmentaja Joachim Löw luottaa Bayern Münchenin tähtivahti Manuel Neueriin, jonka pelituntuma huolettaa. Barcelonassa loistavan kauden pelannut Marc-André ter Stegen on näillä näkymin jäämässä kakkosmaalivahdin rooliin, vaikka kuuluu koko kisojen parhaimpien maalivahtien joukkoon.

[readmore from=jalkapallon-mm2018]

Neuer on joukkueen kapteeni ja loistava maalivahti, mutta hän on pelannut viimeisen vuoden aikana vain kuusi ottelua, joista kolme bundesliigaottelua, kaksi harjoitusottelua ja viimeisimpänä harjoitusmaaottelu, jonka Saksa hävisi Itävallalle. Lohkovoitto on ainoa tavoite silti, sillä muuten neljännesvälierissä vastaan saattaa tulla E-lohkon voittaja eli oletettavasti Brasilia.

Ruotsin valmistautuminen MM-kisoihin on ollut melkoista kissa-hiirileikkiä ja päätähtenä on ollut MLS:ssä pelaava Zlatan Ibrahimović. Vaikean loukkaantumisen kärsinyt tähtihyökkääjä venkoili suuntaan jos toiseen MM-kisojen suhteen.

Lopulta Ruotsin maajoukkue ilmoitti, ettei Zlatania kisoissa nähdä ja se voi olla myös menestyksen avain. Toisaalta jos Ruotsin turnaus epäonnistuu, voi vain kuvitella, mistä ratkaisu olisi voinut löytyä. Lähtökohtaisesti Ruotsi on kuitenkin tällä hetkellä hyvä ja yhtenäinen joukkue, jolla on saumat menestyä.

Etelä-Korea on ennakkoon F-lohkon heittopussi, mutta sillä on pienet saumat napata pisteitä juuri sen takia. Etelä-Korealta ei kukaan varmasti odota juuri mitään, koska joukkue koostuu pitkälti Aasian sarjoissa pelaavista pelaajista. Joukkueen suurin tähti on Tottenhamissa hyvän kauden pelannut Son Heung-min.

Son Heung-min (vasemmalla) iski Tottenhamille 12 maalia Valioliigassa viime kaudella. Kuva: Getty Images.

Meksikolta voi odottaa oikeastaan mitä tahansa. Joukkue on pysynyt todella hyvin kasassa vuoden 2014 MM-kisoista, mutta odotukset ovat kääntyneet pienoiseen laskuun. Vuodesta 1994 saakka Meksiko on yltänyt alkulohkosta jatkoon, mikä on vakuuttava työnäyte.

Venäjällä luvassa on kuitenkin erittäin kova haaste, sillä harjoitusottelut eivät ole menneet täysin nappiin ja kisojen alla joukkuetta on varjostanut kentän ulkopuoliset asiat. Meksikon pelaajat järjestivät viimeisen harjoitusottelun jälkeen hyvin kyseenalaiset juhlat, joista voit lukea lisää tästä linkistä.

Joukkueen kokenein pelimies on Rafael Márquez, 39, joka pelaa jo uransa viidensissä MM-kisoissa. Mikäli puolustaja saa peliminuutteja, hänestä tulee historian kolmas pelaaja, joka on pelannut viisissä MM-kisoissa. Kaksi muuta ovat Saksan Lothar Matthäus sekä Márquezin maanmies Antonio Carbajal.

Miten karsinnat sujuivat?

Saksa

Saksa oli Europpan karsintojen ylivoimainen ykkönen. Sanonta ”jalkapallo on yksinkertainen peli, jossa 22 pelaajaa jahtaa palloa 90 minuuttia ja lopussa saksalaiset voittavat aina” piti karsinnoissa todellakin kutinsa. Saksa voitti kaikki kymmenen otteluaan maalierolla 43-4.

[readmore from=jalkapallon-mm-2018-ennakko]

Vaikka karsintalohko ei ehkä ollut vaikeimmasta päästä, oli suoritus silti todella vakuuttava. Lohkon toiseksi sijoittunut Pohjois-Irlanti jäi 11 pisteen päähän Saksasta. Karsintojen perusteella on todella vaikea löytää mitään huonoa sanottavaa Saksan pelaamisesta.

Toisaalta MM-kisoihin valmistavat harjoituspelit eivät sujuneet karsintojen tapaan. Saksa ei onnistunut voittamaan yhtäkään harjoitusottelua karsintojen jälkeen. Viidestä pelistä tuli kolme tasapeliä ja tappiot Brasilialle ja Itävallalle. Tummia pilviä Saksan ylle tuo myös edellä mainittu maalivahtitilanne.

Ruotsi

Länsinaapuri teki karsintojen sensaation pudottamalla Italian ulos MM-lopputurnauksesta. Toinen pienempi sensaatio nähtiin jo lohkovaiheessa, kun Ruotsi jätti taakseen tutun arvokisakävijän Hollannin maalieron turvin. Hollanti onnistui voittamaan Ruotsin lohkon viimeisessä ottelussa, mutta Ruotsi selvisi silti jatkokarsintaan.

Italia on lyöty ja Ruotsi jatkaa MM-lopputurnaukseen. Kuva: Getty Images.

Moni oli jo valmis tuomitsemaan Ruotsin ulos MM-kisoista, kun vastustajaksi pudotuspelivaiheessa tuli Italia. Se ei kuitenkaan yhtenäistä joukkuetta haitannut, vaan Ruotsi marssi MM-kisoihin yhteismaalein 1-0. Ruotsin sankariksi nousi kotikentällä pelatussa avausottelussa ratkaisevan osuman tehnyt Jakob Johansson, joka joutuu jättämään kisat välistä loukkaantumisen takia.

Karsintalohkossa Ruotsi jäi Ranskan jälkeen toiseksi. Saldo oli Hollannin kanssa sama: kuusi voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota.

Meksiko

MM-karsinnat sujuivat Meksikolta odotetun vahvasti. Pohjois- ja Keski-Euroopan karsintojen neljännessä vaiheessa urakan aloittanut Meksiko otti lohkovoiton viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä.

Päätösvaiheessa, jossa mukana oli kuusi maata, vahva meno jatkui ja Meksiko nappasi siinäkin lohkovoiton. Kymmenestä ottelusta tuli kuusi voittoa, kolme tasapeliä ja ainoa tappio tuli päätöskierroksella Hondurasille, joka tarvitsi ottelusta voiton. Meksiko sen sijaan oli jo varmistanut hyvissä ajoin paikkansa MM-kisoihin.

Seuraa näitä

Saksan ykkösmaalivahti

Olisi hyvin loogista, että Saksan maalia vartioisi näissä kisoissa Barcelonan ykkösvahti Marc-André ter Stegen eikä loukkaantumisista kärsinyt Manuel Neuer. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä Neuer on joukkueessa mukana vähäisistä näytöistä huolimatta ja päävalmentaja Löw ei halua penkittää kapteeniaan.

[readmore from=jalkapallon-mm-historia]

Uhkakuvat ovat olemassa, sillä pienikin virhe voi aiheuttaa sen, että Saksa jäisi kovassa lohkossa kakkoseksi ja sitä kautta vastaan voisi tulla neljännesvälierässä sisuuntunut Brasilia. Ter Stegeniin Saksa ei ainakaan kaadu, mutta Neueriin se voi kaatua.

Ruotsi suomalaisen silmin

Ruotsi, tuo ihana naapurimaamme, jota vihaamme ja rakastamme. Lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielipide Ruotsista ja ruotsalaisista. Se on kuitenkin varmaa, että jalkapallossa länsinaapuri on meitä härmäläisiä monta askelta edellä. Edellisen kerran Ruotsi oli MM-kisoissa vuonna 2006, joten se tekee paluun 12 vuoden tauon jälkeen MM-areenoille.

Yhteensä Ruotsi on ollut MM-lopputurnauksessa 11 kertaa, kun Venäjän kisat ovat järjestyksessään 23. lopputurnaus. Se on vakuuttava tilasto ja kun siihen lisää vielä menestyksen MM-kisoissa eli kaksi pronssia ja yhden hopean, alkaa näin suomalaisittain huimata.

Ruotsi on tehnyt jalkapallossa monia asioita oikein ja se näkyy myös tänä vuonna. Joukkue koostuu Euroopan huippusarjoissa isoissa rooleissa pelaavista pelaajista. Sillä on yhtenäinen pelitapa, jota jokainen pelaaja noudattaa kurinalaisesti. Pelitapa on jopa niin kurinalainen, ettei maan suurin tähti, Zlatan Ibrahimović mahtunut joukkueeseen. Seuratkaamme naapurimaamme taivalta MM-kisoissa siis ylpeänä, ihaillen ja oppia ottaen.

Julian Brandt, Saksa

Jotain on täytynyt tehdä oikein, jos pudottaa maajoukkueesta Englannin Valioliigan vuoden nuoreksi pelaajaksi valitun Leroy Sanén. Saksan päävalmentaja Joachim Löw näki Bayer Leverkusenissa pelaavan Julian Brandtin paremmaksi vaihtoehdoksi vasemmalle laidalleen kuin Sanén.

Eikä turhaan. Brandt on Sanén kanssa niin ikään 22-vuotias ja todella hyvä pelimies. Toisaalta hieman erilainen kuin Sané, sillä Brandt ei ole luontainen polkukone, joka tunnettaisiin räjähtävästä nopeudestaan. Brandt saattaa hyvinkin yllättää monet tulevissa kisoissa, mikäli hän saa peliaikaa.

Turhaan ei Bayern München ole kosiskellut Brandtia jo useamman vuoden ajan. Ja Brandt muuten on aina valinnut Leverkusenin, josta viimeisenä osoituksena viime huhtikuussa tehty jatkosopimus vuoteen 2021 saakka.

Hirving Lozano, Meksiko

PSV:ssä vahvan viime kauden pelannut Lozano iski Hollannin liigassa peräti 17 maalia 29 ottelussa. Lozano siirtyi PSV:hen viime kaudeksi ja sitä ennen nykyisin 22-vuotias hyökkääjä iski maaleja Meksikon pääsarjassa.

Lozano tunnetaan Meksikossa lempinimellä ”El Chucky” ja nimeen liittyy hupaisa tarina. Chucky on tunnettu fiktiivinen tappajanukkehahmo. Lozanolla oli tapana nuorempana piiloutua joukkuekavereiden sänkyjen alle pelireissuilla ja hypätä sieltä pelottelemaan kavereitaan. Tiedä häntä, vaikka mies tekisi samoja temppuja myös Venäjällä MM-kisoissa.

Hirving ”El Chucky” Lozano ja Oswaldo Alanís Meksikon harjoituksissa. Kuva: Getty Images.

Seuraa tätä peliä

Keskiviikko 27.6. kello 17: Meksiko-Ruotsi
Panoksena Meksikon ja Ruotsin kohtaamisessa on mitä luultavammin lohkon toinen jatkopaikka. Ottelun panos tuo jo oman mausteensa peliin, mutta sen lisäksi vastakkain ovat kaksi hyvin tasaväkistä maata. Mikäli ottelussa pelataan lohkon toisesta sijasta, saattaa pienenä porkkanana myös kutkutella neljännesvälierä Brasiliaa vastaan (mikäli Brasilia voittaa lohkonsa). Brasilian kaataminen pudotuspeleissä olisi sitten jo sen luokan sensaatio, että sille antaisi arvostusta katsomon puolelta jo itse Zlatankin.

Arvio F-lohkon järjestyksestä

  1. Saksa (jatkoon)
  2. Ruotsi (jatkoon)
  3. Meksiko
  4. Etelä-Korea

Otteluohjelma ja lähetystiedot

PVM Ottelu TV
17.06 18:00 Saksa Meksiko Yle TV2
18.06 15:00 Ruotsi Etelä-Korea Yle TV2
23.06 21:00 Saksa Ruotsi Yle TV2
23.06 18:00 Etelä-Korea Meksiko Yle TV2
27.06 17:00 Etelä-Korea Saksa Yle Areena
27.06 17:00 Meksiko Ruotsi Yle TV2

 

LUE MYÖS: A-lohkon ennakko: Veikkausliigasta Mohamed Salahin vierelle – konttaako isäntä?

LUE MYÖS: B-lohkon ennakko: Suomalaisväriä ja alkulohkovaiheen kuumin peli

LUE MYÖS: C-lohkon ennakko: Joko Ranska on valmis voittamaan?

LUE MYÖS: D-lohkon ennakko: Lionel Messi jää taas ilman MM-pokaalia