Nähdäänkö Lukas Hradecky jonain päivänä TPS:n omistajaportaassa? ”Olen sitä pohdiskellut”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien tähtipelaaja Lukas Hradecky pääsee viettämään ansaittua lomaa pitkän kauden jälkeen. Miehellä on plakkarissa tuore viisivuotinen sopimus saksalaisen suurseura Bayer Leverkusenin kanssa.
Maalivahti aikoo viettää lomansa pitkälti kotipaikkakunnallaan Turussa. Hradecky nähtäneen kesän aikana Veritas Stadionilla katsomassa vanhan seuransa TPS:n otteita, jonka edesottamuksia hän on alkukauden seurannut netin ja kuulopuheiden välityksellä.
– Hienoa, että seura pääsi liigaan takaisin, vaikka siellä onkin ollut nyt alkukankeuksia. Maalinteko ei ole oikein onnistunut, mutta potentiaalia siellä on. Kun kesän aikana päästään vähän pois sieltä pohjalta, niin uskon tasapainoiseen kauteen, Hradecky kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Turkulaisen puheista käy jatkuvasti ilmi, että hänen arvostuksensa Tepsiä kohtaan on suuri. On siis perusteltua kysyä, nähdäänkö Saksassa hyvillä palkoilla pelaava Hradecky vielä jonain päivänä rahavaikeuksista kärsineen seuran omistajaportaassa.
– Olen mä sitä pohdiskellut. Nämä päätökset pitää tehdä sitten perheen ja rahastonhoitajan kanssa, mutta en näe sitä mitenkään mahdottomana ideana, Hradecky toteaa.
Veikkausliigan jumbopaikkaa hallussaan pitävä TPS kohtaa tiistaina vieraissa SJK:n, joka on myös viettänyt hankalaa alkukautta valmentajavaihdoksineen.
– Koutsi vaihtui Seinäjoella ja peli tulee varmasti parantumaan. Aleksei Eremenko Senior on laatukoutsi ja mitä enemmän hän saa joukkueen kanssa aikaa, sitä enemmän vastustajien homma vaikeutuu.
– Tepsillä on ollut tosiaan ongelmia sen maalinteon kanssa. Toivottavasti he onnistuisivat Seinäjoella. Se buustaisi joukkuetta ihan varmasti.
Viime ottelussaan TPS nollasi sarjan kärkipäähän kuuluvan KuPS:n, ja etenkin maalissa pelannut kakkosvahti Miikka Mujunen vakuutti tuuratessaan loukkaantunutta ykkösvahti Jonathan Viscosia.
– Mujunen sai viime ottelusta tärkeää itseluottamusta, joten odotan joukkueelta oikeasti hyvää suorittamista. Toivottavasti he hakevat vierasvoiton.
Hradecky kertoo muutamalla lauseella kantansa TPS:n yksilötasosta.
– Virtasen Jamppa (Jani) on ollut aina suosikkini, mutta hän ei ole saanut kauheasti pelata. Joukkueessa on oikeasti monia laatupelaajia. Ärtsi (Mika Ääritalo) on vielä sama vanha itsensä ja sitä ei saa kiinni, kun hän vauhtiin pääsee. Tenhon Miro johtaa hyvin puolustusta, Hradecky luettelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin