”Täysi katastrofi” – Ilveksen ensimmäinen europeli 27 vuoteen lässähtämässä alkuunsa
Kuva: Juha Tamminen
Tampereella kuhisee. Ilves saavutti viime kauden päätteksi upeasti paikan Eurooppa-liigan karsintoihin. 27 vuoden odotuksen jälkeen Ilves pelaa jälleen europelejä, mutta kotikenttäetu on tipotiessään. Ilves pelaa Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen kotipelin Helsingissä Telia 5G Areenalla.
Ilves sai vastustajakseen bulgarialaisen Slavia Sofian ja ottelu pelataan torstaina 12.7. Ottelua ei voida pelata Tampereella, koska Ilveksen kotikenttä Tammelan Stadion ei täytä Uefan määräyksiä. Lisäksi varakenttä, Huuhkajien kotistadion, Ratina on käytössä nuorten Yleisurheilun MM-kisojen takia.
Päätös pelata Helsingissä on ymmärrettävä, mutta valitettava. Kritiikkiä on noussut varsinkin sosiaalisessa mediassa, jossa on ihmetelty esimerkiksi sitä, miksi ottelua ei pelata Valkeakoskella, joka olisi huomattavasti lähempänä.
Ilveksen otteita aktiivisesti seuraava blogi-sivusto Ipalandia harmitteli tilannetta Twitterissä.
– On täysi katastrofi, ettei Ilveksellä ole mahdollisuutta pelata Tampereella. Ensimmäinen europeli 27 vuoteen, Suomen toiseksi suurin kaupunki ja kaupungin suurin seura. Kaupunki hukkaa tässä todella paljon näkyvyyttä, ja Ipalta palaa elintärkeä kotietu, Ipalandia kirjoittaa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Achraf Hakimi kertoo, miksi Lionel Messi saattaa tehdä ympärillään olevista pelaajista huonompia
- Haastattelu: Alex Ringin kipparoima HJK tavoittelee paluuta mestaruuskantaan
- Haastattelu: Näin Joonas Rantanen kommentoi Emmanuel Boatengin epäonnistunutta siirtoa