Paljastimme jo aiemmin viisi oman näkemyksenne mukaan suurinta voittajasuosikkia torstaina alkavaan Venäjän MM-turnaukseen. Tälle TOP 5 -listaukselle mahtui neljä entistä maailmanmestaria sekä ensimmäistä mestaruuttaan janoava Belgia (katso koko listaus täältä).

Suurin yllätys MM-kisoissa olisi se, mikäli kisoissa ei nähtäisi lainkaan yllätyksiä. Käytännössä aina joku suurista jää alkulohkoon, ja yleensä myös joku yllättäjä etenee pitkälle – puolivälieriin tai jopa välieriin. Mestaruus ei ole tavannut 32 päivää kestävässä turnauksessa yllättäjille mennä, mutta kukaties joku mustista hevosistamme tekee kaikkien aikojen jättipaukun?

5) Peru

Perua ei ole nähty MM-kisoissa 36 vuoteen, mutta joukkue on sinänsä täysin yllätysvalmis nippu. Otteet harjoituspeleissä ovat olleet hyviä, valmentaja Ricardo Gareca on yllätysvalmis taktiikkavelho ja joukkueen puolustuksessa ja keskikentällä on pelaajia laadukkaista Brasilian, Meksikon ja USA:n pääsarjojen joukkueista.

Feyenoordin keskikenttäpelaaja Renato Tapia on kisojen potentiaalinen läpimurtopelaaja, mutta suurimmat odotukset kohdistuvat Lokomotiv Moskovan konkariin Jefferson Farfániin ja ennen kaikkea kevään kuumaan puheenaiheeseen Paolo Guerreroon.

Perun kapteeni ja maalipyssy Guerrero sai joulukuussa pelikiellon kokaiinikärynsä takia, ja miehen edustusoikeudesta soudettiin ja huovattiin aivan kisojen aattoon saakka. Guerrero kuitenkin päästettiin pelaamaan, ja uutinen sytyttää epäilemättä Perun aivan uudenlaiseen liekkiin.

Kapteenin kohtelu oli epäilemättä hitsannut maajoukkueen jo entistäkin tiiviimmäksi ryhmäksi, ja johtotähden paluu voi olla vain piste iin päällä. Kunnostaan Guerrero oli selvästi pitänyt huolta, sillä tekihän hän maalin heti kentillepaluuottelussaan. Peru taistelee varmasti tiukasti jatkopaikasta Tanskan, ja miksei Ranskankin kanssa, ja voi hyvin edetä ainakin puolivälieriin.

Onko Paolo Guerreron nyt jo purettu doping-panna tehnyt Perusta vain entistäkin yhtenäisemmän joukkueen? Kuva: Getty Images

4) Serbia

Serbia voitti vuonna 2015 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden, ja nyt lahjakkaan pelaajapoolin ensimmäiset timantit ovat kasvaneet miesten mittoihin. Lahjakkuutta Serbian joukkueessa on vaikka millä mitalla, ja SuomiFutis ei ole ainoa, joka povaa ryhmästä yhtä kisojen mustista hevosista.

Serbian puolustuksesta löytyy rutiinia ja myös voittamisen kulttuuria Aleksandar Kolarovin ja Branislav Ivanovicin myötä. Suurimman huomion vie kuitenkin säihkyvä keskikenttä.

Nemanja Maticin, Luka Milivojevicin ja Sergej Milinkovic-Savicin triosta voidaan odottaa jopa yhtä kisojen parhaista keskikentän keskustan kolmikoista. Huippukauden Laziossa pelanneesta Milinkovic-Savicista – tai tutummin SMS:stä – puhutaan jopa yhtenä turnauksen suurimmista tähdistä. Ja ikää miehellä on vasta 23 vuotta.

Serbian alkulohko on varsin kova, mutta niin on myös Serbian pelaajaryhmä. Sen suuremman menestyksen tiellä on kuitenkin kaksi kisojen suurinta mestarisuosikkia. Samassa alkulohkossa pelaa Brasilia, ja jos Serbia menee jatkoon lohkokakkosena, saattaa se saada vastaansa F-lohkon ykköseksi povatun Saksan. Jos kuitenkin jompikumpi näistä kaatuu, voi tie olla auki minne tahansa.

Sergei Milinkovic-Savicin läpimurtokisat? Kuva: Getty Images

3) Tanska

Palataan takaisin kisojen C-lohkoon. Lohkon suurin suosikki on Ranska, mutta Les Bleusin otteet niin karsinnoissa kuin harjoituspeleissäkin ovat olleet aika ajoin varsin hapuilevia. Ranskalaisten kompurointia vartovat ja ainakin yhdestä – ellei jopa kahdesta – jatkopaikasta kamppailevat sekä Peru että Tanska.

Tanskan joukkueessa on ihan päteviä pelimiehiä kaikilla osa-alueilla, mutta silti ryhmästä puhutaan yhden miehen joukkueena. Tuo mies on Tottenhamin supertähti Christian Eriksen. 26-vuotias Eriksen iski juuteille valtavat tehot MM-karsinnoissa, ja pallo liikkuu alituiseen hänen kauttaan. Lisäksi Eriksenin erikoistilanneosaaminen on Tanskalle melkoinen täsmäase.

Jos puolestaan Eriksenillä käy tila liian ahtaaksi, voi Tanska rakentaa laidoilta nuorten kiiturien Pione Siston ja Yussuf Poulsenin kautta. Maalin suulla Tanskalla on puolestaan menestyksen takuunimi Schmeichel, legendaarisen United-vahti Peterin poika Kasper.

Tanska taistelee tosissaan C-lohkon jatkopaikoista, eikä puolivälieräpaikkakaan kuulosta lainkaan utopistiselta tavoitteelta.

Christian Eriksen, Tanskan (lähes) kaikki kaikessa? Kuva: Getty Images.

2) Kolumbia

Los Cafeteros pelasi vahvat MM-kisat neljä vuotta sitten, pudoten vasta puolivälierissä Brasilialle. Tuolloin joukkuetta kannatteli maailmantähteyteen noussut James Rodríguez. Rodríguez voitti kisojen maalikuninkuuden, ja on joukkueen pelillinen johtohahmo näissäkin kisoissa. Yksin Jamesin varassa Kolumbia ei kuitenkaan ole.

Keskuspuolustus on kisojen parhaimmistoa ja maalissa on luotettava Arsenalin kakkosvahti David Ospina. Rakkikoiramaisia taistelijoita löytyy monin verroin, ja juonikkuutta ryhmään tuo myös Juan Cuadrado ja vaikkapa Levanten nouseva tähti Jefferson Lerma. Myös Monacon konkarikärki Falcaolla on vahva kausi alla.

Kolumbian alkulohkoa pidetään kisojen kenties tasaisimpana, mutta Kolumbia lähtee lohkoon lievänä suosikkina. Jos lohkovoitto irtoaa, voi tie olla auki ainakin kahdeksan joukkoon asti, ellei pidemmällekin.

Jamés Rodríguez ja Kolumbia hurmasivat neljä vuotta sitten Brasiliassa. Kuinka käy tällä kertaa? Kuva: Getty Images

1) Uruguay

Kolme miestä La Ligan maalipörssin seitsemän parhaan joukossa ja päälle Ranskan liigan maalikuningas. Ei liene perusteetonta väittää, että Uruguayn hyökkäyskalusto on koko MM-kisojen paras.

Monessa muussa joukkueessa 19 maalia Gironalle iskenyt Cristhian Stuani ja 16 maalin Maxi Goméz (Celta Vigo) olisivat kiistattomia avauksen hyökkääjiä, mutta tässä ryhmässä he saavat tyytyä vaihtopenkin paikkoihin Luis Suárezin ja Edinson Cavanin takana. Ainakaan viimeistelyosaamisen puutteesta ei Uruguayn menestyksen kuitenkaan pitäisi jäädä kiinni.

Eikä kovin huonolta näytä alempanakaan. Keskuspuolustuksessa pelaa Atlético Madridista toisensa hyvin tunteva pari Diego Godín ja José María Gímenez ja vähän ylempänä häärivät lupaavat ja dynaamiset Serie A -pelaajat Lucas Torreira, Matías Vecino ja Rodrigo Bentancur.

Uruguay on suursuosikki voittamaan alkulohkonsa, eikä Portugalista tai Julen Lopeteguin Real Madrid -nimityksestä toipuvasta Espanjastakaan välttämättä ole sille vastusta. Mikä ettei Uruguay voisi edetä turnauksessa ainakin välieriin saakka? Kolmas mestaruus 68 vuoden odottelun jälkeen olisi silti melkoinen yllätys. Ja siksi Uruguay onkin musta hevonen.

Koko joukkuetta ei Edinson Cavanin tarvitse reppuselässään kantaa, kun tulivoimaa löytyy enemmänkin. Kuva: Getty Images