12 vuoden Manchester City -ura päättymässä: ”Minun on lähdettävä pysyvästi”
Manchester Cityn entinen ykköstorjuja Joe Hart sanoo, että hänen päivänsä manchesteriläisten riveissä on luetut.
Vuonna 2006 Manchester Cityyn siirtynyt Hart nousi joukkueen ykkösmaalivahdiksi kesällä 2010. Hän menetti kuitenkin ykköstorjujan vastuun kaksi vuotta sitten kesällä, kun Pep Guardiola astui seuran päävalmentajaksi. Edelliset kaksi kautta Hart on ollut lainalla sekä Torinossa että West Hamissa.
– Minun on lähdettävä pysyvästi jonnekin. Se on selvää, Hart sanoi FourFourTwo-sivustolle.
– Tein mitä tein edellisen kahden kauden aikana, koska minun piti päästä mukaan MM-kisoihin. Ja katsokaa, mihin pisteeseen se minut sai, ulos Englannin kisakoneesta jäänyt Hart sanoi.
Hartilla on vuosi sopimusta jäljellä, joten myös lainasiirto olisi mahdollinen, mutta mies ei itse enää lainaa halua.
– Minulla on vuosi jäljellä ja lainalle meneminen ei ole enää vaihtoehto, koska tilanteeni on muuttunut. Haluan olla osa jotakin.
– Lainalla oleminen on vaikeaa etenkin, kun ei ole enää nuori pelaaja, joita kohtaa ihmisillä on sympatiaa. Olen vanhempi pelaaja sekä olen kuka olen ja mitä olen, niin minut ammuttaan ensimmäisenä, Hart avautui.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen