Joel Pohjanpalolle karmea takaisku – syyskausi pipariksi jo ennen kuin alkoikaan
Kuva: Getty Images
Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalon vaikeudet Bayer Leverkusenissa sen kuin jatkuvat. 23-vuotias suomalainen vietti viime kauden osin sairastuvalla ja osin terveenä pääosin pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Juuri kun Pohjanpalon oli määrä kamppailla tosissaan peliminuuteista uuden kauden alla, koettelee nuorta miestä seuraava takaisku.
Pohjanpalo joutuu Leverkusenin vahvuudesta useiden kuukausien ajaksi sivuun. Bayer Leverkusen tiedottaa, että Pohjanpalo kärsii oikeassa nilkassa olevasta verenkiertohäiriöstä. Vaiva on heikentänyt luuta, ja mahdollisen murtuman välttämiseksi edessä on pakkolepo.
Pohjanpalo joutuu kävelemään kainalosauvojen avulla alustavan arvion mukaan seuraavat kuusi viikkoa. Varsinainen kuntoutus voidaan aloittaa vasta sen jälkeen.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
Pohjanpalo harjoitteli vielä sunnuntaina täysin ongelmitta, mutta maanantaina jalkaan ilmaantui ennalta-arvaamattomia kipuja. Pohjanpalo vietiin perusteellisiin tutkimuksiin Müncheniin, ja diagnoosi oli karu: Pohjanpaloa ei nähdä kentillä ainakaan muutamaan kuukauteen.
Väliin jää Bundesliigan alkukauden lisäksi mitä luultavimmin myös Huuhkajien avausottelut syyskuussa alkavassa Nations Leaguessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan