Maineikas ruotsalaisvalmentaja hakee maajoukkuepestiä Afrikasta – kaatuuko haku palkkavaatimukseen?
Kuva: Getty Images
70-vuotias ruotsalaisvalmentaja Sven-Göran Eriksson tiedetään maailmankansalaiseksi, jonka kokemus jalkapallovalmennuksesta on kansainvälisessäkin vertailussa lähes vertaansa vailla. Eriksson on työskennellyt kaikkiaan yhdeksässä maassa ja valmentanut maajoukkuetasolla Englantia, Meksikoa ja Norsunluurannikkoa. Seurajoukkue-CV:kin on todella komea, sillä Eriksson on luotsannut vaikkapa Benficaa, AS Romaa, Laziota ja Manchester Cityä.
Viimeksi Eriksson on valmentanut Kiinassa, jossa hän ehti työskennellä putkeen neljän vuoden ajan. Kesäkuussa 2017 hän sai kuitenkin potkut Shenzhen FC:stä, eikä uusia töitä ole sen jälkeen löytynyt. Eriksson oli kuitenkin ehdolla Australian maajoukkueluotsiksi viime syksynä.
Nyt Eriksson voi kuitenkin olla palaamassa sorvin ääreen, sillä hän kävi viime viikolla Kamerunissa tapaamassa maan jalkapalloliiton Fecafootin edustajia. Kamerun on etsinyt maajoukkueelleen uutta valmentajaa siitä lähtien, kun edellinen valmentaja Hugo Broos lähti viime helmikuussa.
Fecafoot vahvisti neuvottelut Erikssonin kanssa ja sanoo paljastavansa uuden valmentajan nimen lähipäivinä. Muitakin tarjouksia on olemassa.
[readmore from=Eriksson-Sven-Göran]
Aftonbladet kertoo, että ruotsalaisvalmentajan nimittäminen tehtävään saattaa jäädä kiinni tämän korkeasta palkkatoiveesta. Eriksson pyytää tiettävästi 50-65 miljoonan keskiafrikan frangin kuukausipalkkaa (76 000 – 99 000 euroa). Jalkapalloliitolle palkkatoive kelpaisi, mutta Kamerunin urheiluministeri on asettanut rajan 30 miljoonan frangin rajaan.
Eriksson on tiettävästi edelleen mukana pelissä, mutta palkkatoiveestaan hänen pitäisi epäilemättä tinkiä. Muina ehdokkaina pestiin Aftonbladet mainitsee John Toshackin, Antoine Heyn, Carlos Quierozin, Alain Giressen ja Tom Sainfietin.
Sky Sportsin mukaan Eriksson on neuvotellut myös Irakin maajoukkuevalmentajan pestistä.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”