Nigerian kapteeni sai lunnasvaatimuksen isästään vain tunteja ennen Argentiina-ottelua
Kuva: Getty Images
Nigerian MM-joukkueen kapteeni, entinen Chelsea-pelaaja John Obi Mikel sai karmaisevia uutisia vain tunteja ennen joukkueensa viime tiistain kohtaamista Argentiinan kanssa.
31-vuotiaalle välitettiin lunnasvaatimus, jossa kerrottiin tämän isän olevan kidnapattuna. Mikel kertoi The Guardianille, ettei voinut puhua asiasta joukkueelle, koska pelkäsi sen häiritsevän myös muiden keskittymistä. Oma pää oli melkoisessa myllerryksessä.
– Pelasin tietäen, että isäni on kidnappaajien käsissä. Oli vain pakko tukahduttaa nuo ajatukset mielestä. Olin tiedon saatuani tietenkin henkisesti todella lujilla, mutta oli tehtävä päätös pelatako vai ei. Lopulta tulin siihen tulokseen, etten voi pettää 180 miljoonan nigerialaisen odotuksia.
Käsittämättömässä tilanteessa avautuminen muille oli sekin poissuljettu vaihtoehto.
– Minulle sanottiin, että isäni ammuttaisiin välittömästi, mikäli ottaisin yhteyttä viranomaisiin, tai puhuisin asiasta kenellekään.
Mikel pelasi Argentiinan 2-1 -voittoon päättyneessä ottelussa täydet 90 minuuttia. Helpottava tieto tavoitti pelaajan päivien kuluttua.
– Onneksi sain maanantaina tiedon, että isäni on vapautettu ja turvassa. Olen hyvin kiitollinen poliisille asian selvittämisestä, sekä perheeltä ja ystäviltäni saamastani tuesta. Ikävä kyllä isäni on nyt sairaalassa toipumassa kidutuksesta, jota koki sieppauksen aikana.
Isä on kidnapattu lunnasrahojen toivossa myös aiemmin, vuonna 2011.
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”