Suomalaisnuorukainen sai maistiaisen Valioliigan vauhdista – managerilta kehut: ”Hän laittoi Ben Fosterin selälleen”
Kuva: Juha Tamminen
Vasta 19-vuotias Marcus Forss on tekemässä läpimurtoa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa Brentfordissa. Viime lauantaina Forss pelasi tunnin Valioliigassa pelaavaa Watfordia vastaan harjoitusottelussa.
Brentfordin manageri Dean Smith on ollut tyytyväinen näkemäänsä. Forss on onnistunut vakuuttamaan edustusjoukkueen mukana harjoitusotteluissa. Hyökkääjä on onnistunut myös heiluttamaan maaliverkkoja.
Lue Forssin kommentteja harjoituskaudesta tästä.
– Hän on pärjännyt varsin hyvin harjoituskaudella. Siksi me halusimme ottaa hänestä selvää. Otin hänet viikonloppuna mukaan Shrewsburyyn ja hän teki maalin siellä. Hän on tehnyt muutaman maalin harjoituskaudella ja näyttänyt pirteältä, Smith kertoi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.
Watfordia vastaan Forss ei onnistunut maalinteossa, mutta Smith piti silti näkemästään.
– Tämä päivä oli hänelle iso testi, kun hän pelasi tunnin valioliigaseuraa vastaa, eikä hän ollut moksiskaan. Hän laittoi kerran Ben Fosterin (Watfordin maalivahti) selälleen ja voitti useita vapaapotkuja meille.
– Hän ei näytä fyysisimmältä pelaajalta, mutta hän ei välttele mitään tilanteita, se on varma, Smith kehui.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit