La Liga alkaa – Real Betis murskaa kotonaan Levanten!
Kuva: Getty Images
Real Betis-Levante
Perjantaina 17.8 klo 23.15
La Liga
La Liga alkaa vihdoin pitkän odotuksen jälkeen. Perjantaina pelataan kaksi ottelua, joissa toisessa Real Betis kohtaa kotonaan Levanten.
Voittamaton Real Betis
Real Betis pelasi viime kaudella upean sarjakauden ja lopulta kuudes sija toi paikan tämän kauden Eurooppa-liigaan. Joukkue joutuu taiteilemaan nyt ylimääräisen rasituksen suhteen, sillä Eurooppa-liigassa pelataan aina torstaisin. Tämä voi näkyä kevätkaudella, mutta ei vielä alkukaudesta. Kotijoukkue on hurjassa iskussa sarjakauteen lähdettäessä, sillä on takanaan kahdeksan tappiotonta ottelua, joista peräti kuusi kotona. Tällä hetkellä on vaikea nähdä Betisin häviävän kotonaan kovinkaan helposti. Tälle kaudelle europutken jatkaminen on selkeä tavoite. Levante koki valmentajavaihdoksen myötä ihmepiristyksen viime kaudella ja säilytti sarjapaikkansa lopulta jopa yllättävän selkeällä erolla. Paco Lopezin alaisuudessa joukkueen peli on varmasti mennyt eteenpäin ja paikka keskikastissa on mahdollinen myös tällä kaudella. Vaikka Levante on voittanut kolme viimeisintä ottelua, lähtee se silti altavastaajana kauden avausotteluun. Tulivoimassa joukkue häviää Real Betisille ja viime kaudelta tärkeä Jefferson Lerma ei ole enää keskikentällä. Levante ei ole onnistunut voittamaan yhtään ottelua viidestä viimeisestä keskinäisestä, vaan Real Betis on ollut selkeästi niskan päällä viidellä voitollaan. Tuplaa voittosi näin: 1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa ilmainen pelitili 3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin 4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Real Betis voittaa – kerroin 2.40 (normaalisti 1.70) Jos Real Betis voittaa, voitat 20€ vedolla 48€ voiton.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit

- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit