Paul Pogban agentti tulistui United-legendalle: ”Hän ei tunnistaisi johtajaa, vaikka seisoisi Churchillin edessä”
Kuva: Getty Images
”Superagentti” Mino Raiolan tuntevat kaikki vähänkin tarkemmin kansainvälistä jalkapalloa seuraavat. Raiola laatii sopimuksia ja siirtoja lukuisille maailmantähdille, ja on välittänyt useita pelaajia muun muassa Manchester Unitedille.
Yksi Raiolan asiakkaista on Paul Pogba, jonka siirtoa Barcelonaan Raiolan on huhuttu elokuussa järjestelevän. Tämän on väitetty heikentäneen Raiolan ja Unitedin välisiä suhteita merkittävästi.
Raiola ei ole mitenkään aktiivinen Twitterin käyttäjä, sillä ennen tiistaita hän oli lähettänyt Twitteriin ainoastaan kaksi viestiä vuonna 2018. United-legenda Paul Scholesin tuoreet lausunnot Paul Pogbaa koskien saivat Raiolan kuitenkin tulistumaan siinä määrin, että hän twiittasi kaksi varsin kärkästä ja värikästä viestiä.
– Joillain ihmisillä on tarve puhua, koska he pelkäävät, että heidät unohdetaan. Paul Scholes ei tunnistaisi johtajaa, vaikka hän seisoisi Sir Winston Churchillin edessä, Raiola kirjoitti räväkästi, ja jatkoi:
– Paul Scholesin pitäisi ryhtyä urheilujohtajaksi ja neuvoa Woodwardia (toim. huom. Man Unitedin toimitusjohtaja Ed Woodward) myymään Pogba. Pogballe uuden seuran löytämisessä menisi varmasti monia unettomia öitä.
Some people need to talk for fear of being forgotten. Paul Scholes wouldn’t recognize a leader if he was in front of Sir Winston Churchill. @paulpogba
Paul Scholes should become sports director and advise Woodward to sell Pogba. Would be sleepless nights to find Pogba a new club @paulpogba
"Today was a big worry really... "
Manchester United legend Paul Scholes and Phil Neville share their thoughts on United's performance.
As Phil Neville said, are Manchester United just an average team?
#BHAMUN #OptusSport
Manchester United legend Paul Scholes and Phil Neville share their thoughts on United's performance.
As Phil Neville said, are Manchester United just an average team?
#BHAMUN #OptusSport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin