Flopiksi nimitetty Bayern-pelaaja: ”Minulla ei ole heikkouksia”

Bayern Münchenin keskikenttäpelaaja Renato Sanches on täynnä itseluottamusta, vaikka portugalilaisen kaksi edellistä kautta ovat menneet penkin alle.
Vuosi 2016 oli merkittävin Sanchesin uralla. Hän voitti Portugalin mestaruuden Benfican kanssa ja hänet valittiin sarjan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.
Seuranneena kesänä Sanches oli voittamassa Portugalin maajoukkueen kanssa myös Euroopan mestaruutta. Hänet valittiin turnauksen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.
Kunnianosoitukset eivät loppuneet siihen, sillä myöhemmin Sanches sai myös Portugalin vuoden parhaan nuoren pelaajan palkinnon, ja urheilutoimittajat valitsivat hänet Euroopan vaikuttavimmaksi nuoreksi pelaajaksi.
Samana kesänä toteutui unelmasiirto Bayern Müncheniin, mutta elämä Saksassa ei ole oikein ottanut tuulta alleen.
Sanches pelasi debyyttikaudellaan Saksassa vain 17 Bundesliigan ottelua, ja seuraavaksi kaudeksi hänet lainattiin Valioliigan Swanseaan. Hänen odotettiin löytävän vireensä uudelleen Englannissa, mutta Sanches esitykset ailahtelivat yhä, ja reisivamma pilasi portugalilaisen loppukauden, joten sarjaotteluita kertyi vain 12 kappaletta.
Alkaneella kaudella Sanches on jälleen Bayern Münchenin vahvuudessa, mutta portugalilaispeluri ei ole pelannut vielä ollenkaan.
Siitä huolimatta hän kertoi FCB.tv:lle olevansa täynnä tarmoa.
– Olen valmis pelaamaan täällä tällä kaudella. Minulla ei ole heikkouksia. Olen vahva.
– Tavoitteenani on pelata Bayernissa niin pitkään kuin se on mahdollista. Olen todella onnellinen täällä, ja tämä on minulle suuri kunnia, koska Bayern on yksi maailman parhaista seuroista. Kuka tahansa haluaisi pelata täällä.
– Haluan tehdä kovasti töitä ja antaa kaikkeni.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan