Lukas Hradecky avasi mystistä vammaansa: ”Kaljaakaan ei saanut juoda, se oli elämäni rankinta aikaa”
Kuva: Juha Tamminen
Kolme erinomaista kautta bundesliigaseura Eintracht Frankfurtissa todisti Lukas Hradeckyn tason, ei pelkästään suomalaisten, vaan koko jalkapalloilevan Euroopan silmissä. Siirto suurseura Bayer Leverkuseniin on Hradeckyn uralle merkittävä, mutta samaan aikaan ei erityisen yllättävä. Se on looginen seuraus vuosia kestäneestä äärimmäisen sitoutuneesta ja kurinalaisesta päivittäisestä työstä.
Debyytti on kuitenkin vielä tekemättä, sillä aikakausi uudessa seurassa alkoi omituisella vammalla. Hradecky oli menossa heinäkuussa vuosittaiseen hammaslääkärin tarkastukseen, kun TPS-kasvatin leuasta löydettiin kysta. Viisaudenhammas ei säteillyt kipua, eikä mikään suussa ilmoittanut itsestään etukäteen.
– Kyllä siinä onnea oli matkassa. Jos kystaa ei olisi huomattu ajoissa, mun leuka olisi vaan voinut joku aamu muroja syödessä murtua ja edessä olisi ollut 4-6 kuukauden toipuminen, Hradecky kuvailee pahinta skenaariota SuomiFutis-sivustolle.
Kaljakaan ei saanut juoda. Se oli elämäni rankinta aikaaMaalivahdin edellisessä seurassa Frankfurtissa ei vuosittaisia hammaslääkärin tarkastuksia ollut, joten Hradecky arvioi kystan kyteneen suussa jo pidempään. – Kaksi viikkoa leikkauksesta eteenpäin oli täysi urheilukielto ja antibioottikuuri. Kaljakaan ei saanut juoda. Se oli elämäni rankinta aikaa, Hradecky nauroi. Neljä seuraavaa viikkoa Hradecky treenasi lacrosse-kypärä päässä Leverkusenin maalivahtivalmentajan kanssa varovasti sykettä jatkuvasti nostaen. Nopea leikkaus ja kuuden viikon toipuminen on tehnyt nyt tehtävänsä. Luutuminen on pitkällä, eikä kontaktista pitäisi olla enää vaaraa.
Kaksi huippuvahtia, kumpi pelaa?
Edellisestä ottelusta Hradeckylla on kolme kuukautta aikaa. Lauantaina edessä on ensimmäinen Nations League -ottelu Unkaria vastaan. – Pakko sanoa, että tauko teki hyvää. Vuosia pelannut ulkomailla ilman vammoja ja pidempiä lomia. Se, että nyt jäi kolme-neljä peliä välistä ei oikeasti ole kovin iso asia. Rutiinia ja pre-seasoneita on uran varrella kertynyt sen verran, että en usko muutaman pelin pelaamattomuuden näkyvän missään, Hradecky pohti. Huuhkajien toinen huippuvahti Jesse Joronen on antanut Kööpenhaminassa vahvat näytöt. Hradeckyn asema ykkösmaalivahtina ei vamman myötä ole ollut viime aikoina sementoitu. Hradecky luottaa kuitenkin asemaansa ja vakuuttaa kaksikon välien olevan kunnossa. – Jesse on ollut huikea ja olin ensimmäisenä onnittelemassa Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen pääsystä. Harmi vain, ettei päästy samaan lohkoon. Jesse tulee varmasti pelaamaan omat määränsä maaotteluita jatkossa, mutta toivottavasti ei ihan vielä. UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät Viasatin kanavilla ja Viaplay-palvelussa. Kaikki Huuhkajien Nations League ja karsintaottelut näkyvät myös ilmaiseksi Viafreessä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit