Metroderby ei lässähtänyt HJK:n varmistuneesta mestaruudesta huolimatta – ”On satavarmaa, että HJK valmistautuu derbyyn täysillä”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueen kunniakapteeni ja valmentajalegenda Ari ”Zico” Hjelm ei yllättynyt, että HJK uusi Suomen mestaruutensa tämän kauden Veikkausliigassa. Hän oli katsomassa, kun helsinkiläiset varmistivat mestaruuden Tampereella keskiviikkona jo neljä kierrosta ennen sarjan päättymistä.
– HJK ei joutunut Ilvestä vastaan edes koville. Kyllä kentällä oli isät vastaan pojat. HJK pääsi niin helpolla ja kaiken lisäksi sille olisi riittänyt pelkkä tasapelikin.
– HJK on liian hyvä tähän sarjaan. Veikkausliiga ei palvele heidän europelejään, kuten Rafinhakin sanoi. Klubi pärjäisi ihan hyvin Norjan tai Ruotsin liigassa. Siellä he saisivat haasteita enemmän. Veikkausliigasta tulee tylsä sarja, kun mestaruus jaetaan niin kevyesti. Siitä pitäisi taistella aina 4-5 seuraa, kolmesti Tampere Unitedin aikanaan mestaruuteen valmentanut Hjelm toteaa.
Hjelmin mukaan HJK ei ole todennäköisesti täysin tyytyväinen kauteensa, koska FC Inter voitti Suomen Cupin ja europelitkin loppuivat ennen aikoijaan.
– Ennen vanhaan tuplan voittaminen oli todella vaikeaa, mutta nyt HJK voi olla jopa hieman pettynyt kauteensa, kun ei voittanut sitä.
HJK:n keskiviikon mestaruusjuhlat eivät todennäköisesti kestäneet kovin pitkään, sillä joukkue kohtaa jo lauantaina vieraissa kolmantena olevan FC Hongan.
– On satavarmaa, että HJK valmistautuu derbyyn täysillä. Mika Lehkosuo voi antaa nyt niille pelaajille peliaikaa, jotka ovat saaneet vähemmän peliaikaa kauden aikana. HJK voi olla nyt todella nälkäinen. Laatua heillä riittää kyllä niin sanotussa kakkosketjussakin.
HJK:n vastus on kuitenkin vaikeimmasta päästä, sillä Honka taistelee tiukasti pronssimitalista, jonka myötä se pääsisi myös ensi kauden europeleihin.
– Honka on ollut pelillisesti todella hyvä. Sen pelaaminen kahdella ensimmäisellä kenttäosiolla on todella hyvää. Avainkysymys on, miten he pärjäävät hyökkäyskolmanneksella HJK:ta vastaan. Heidän pitää löytää tehoja.
– Se on kyllä positiivinen asia, jos Honka ja RoPS pääsevät ensi kauden europeleihin. He ovat olleet pelillisesti niin hyviä. Europelipaikka olisi heille kuin mestaruus, Hjelm toteaa.
Pronssisija on näillä näkymin kolmen kauppa, kun siitä taistelevat Hongan lisäksi KuPS ja Ilves, jotka ovat espoolaisia kaksi pistettä perässä.
– Yksi kysymys on se, kuka pystyy näistä kolmesta panostamaan ensi kaudella eniten europeleihin. Siellä eteneminen tuo kassaan rahaa kuitenkin parisataa tonnia kierrokselta. Uskaltaako näistä joku ottaa ensi kaudella tietoisen riskin rakentaessaan joukkuetta.
– Toivon, että se joukkue on kolmas, joka pystyy satsaamaan niihin peleihin. KuPS on näistä joukkueista pettynein, jos he eivät pääse europeleihin, Hjelm puntaroi mitalikamppailua.
Ennen kautta joidenkin asiantuntijoiden papereissa KuPS nostettiin HJK:n suureksi haastajaksi. Piste-ero kaksikon välillä on kuitenkin hurjat 22 pistettä tällä hetkellä, joten ennakoinnit menivät hieman metsään.
– Ehkä heistä ei kuitenkaan siihen alunperinkään ollut, tamperelaisen futiksen ikoni toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin