Valmentajakaruselli pyörähtämässä: Messin ex-luotsit kyttäävät isoja pestejä
Kuva: Getty Images
Kaksi Argentiinan maajoukkueen entistä valmentajaa, Gerardo ”Tata” Martino sekä Jorge Sampaoli ovat juuri nyt tapetilla valmentajakarusellin huhuissa. Argentiinan supertähteä Lionel Messiä myös Barcelonassa kaudella 2013-2014 ohjeistanut Martino valmentaa tällä hetkellä MLS:n Atlanta Unitedia, mutta miehen uskotaan haikailevan takaisin maajoukkuehommiin.
Atlanta United johtaa tällä hetkellä koko MLS:ää, ja seura on tarjonnut Martinolle kaksivuotista jatkoa. 55-vuotiaan valmentajan uskotaan kuitenkin kieltäytyvän tarjouksesta. TyC Sportsin mukaan Martino on vahvasti ehdolla joko Meksikon tai Argentiinan päävalmentajaksi. Martino valmensi kotimaansa Argentiinan maajoukkuetta myös jo vuosina 2014-2016. Infobae-sivusto nostaa kolmanneksi vaihtoehdoksi Martinolle myös Kolumbian maajoukkueen.
Mikäli Martino todella Atlanta Unitedista lähtee, on vahva ehdokas miehen seuraajaksi 58-vuotias Sampaoli, joka valmensi Argentiinaa viime kesän MM-kisoissa. Sampaoli vakuutti työnsä jäljellä etenkin Chilen maajoukkueessa, eikä mieheltä kosijoita todellakaan puutu.
Sampaoli sai lehtietojen mukaan miljoonatarjouksen myös saudiarabialaiselta Al Ittihadilta, joka antoi äskettäin kenkää Martinon ja Sampaolin maanmiehelle Ramón Díazille. Al Ittihad nimitti kuitenkin perjantaina uudeksi valmentajakseen kroatialaisen Slaven Bilicin.
Jo aiemmin Sampaolia on huhuttu muun muassa USA:n, Meksikon ja Paraguayn maajoukkueen johtoon, MLS:n Chicago Fireen sekä brasilialaiseen Santosiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”