FC Lahdelle paluumuuttajan mukana runsaasti kokemusta puolustukseen
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti ja toppari Jani Tanska ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.
Tanska on 30-vuotias ja 194-senttinen kokenut puolustaja. Kuluneella kaudella hän pelasi Ilveksessä 22 Veikkausliigan ottelua, joissa syntyi yksi maali. Lisäksi vyölle kertyi kaksi Eurooppa Liigan karsintaottelua.
Tanska palaa Lahteen kahden Tampereella vietetyn vuoden jälkeen. Suomessa hän on FC Lahden ja Ilveksen lisäksi edustanut Jaroa, Turun Palloseuraa, KTP:tä, Vaasan Palloseuraa ja kasvattajaseuraansa MyPaa. Tanska on uransa aikana käynyt myös Englannissa Charltonin organisaatiossa ja Ruotsissa Assyriskassa.
Topparijärkäle tuli ensimmäisen kerran Lahteen kaudeksi 2014. Tanska on pelannut 88 virallista ottelua ja 67 liigaottelua FC Lahden paidassa ja tehnyt seitsemän maalia. Kaiken kaikkiaan hänellä on 263 ottelua Veikkausliigassa.
Tanska on itse iloinen kotiinpaluustaan.
– Minulla on mahtavat fiilikset tulla takaisin kotiin. Odotan innolla tätä paluuta ja sitä, että aloitamme hommat. Minulla oli ennestään hyvät fiilikset Lahdesta ja siitä ajanjaksosta, jonka olin täällä. Nyt Lahdessa on alkamassa uusi aika ja lähden siihen mielellään innolla mukaan. Aika samanlainen pelaaja olen yhä. En usko, että tässä iässä enää hirveästi muutun pelaajana. Olen mielestäni vuodesta toiseen pitänyt tasaisen tason yllä. En usko, että hirveän erilainen pelaaja nähdään, kuin viimeksi, Tanska lupaa seuran verkkosivuilla.
Tanskan lähtee luottavaisena seuraavaan kauteen. Vaikka joukkueen kasaus on vielä kesken, näkee hän Lahden yllätysvalmiina joukkueena. Tanska uskoo, että ensi kaudella joukkueessa on vahva henki ja joukkue on valmis tekemään töitä menestyksen eteen.
– Odotan, että meillä on ensi kaudella hyvä porukka kasassa. Sarja on ollut joka vuosi tasainen, joten kaikki on täysin mahdollista, mutta sen nyt näkee sitten, kun joukkue on kasattu. Uskon, että saamme hyvän tekemisen meiningin tänne, Tanska miettii tulevaa kautta.
Pelaamisen lisäksi Tanska hyppää myös FC Lahti B:n valmennukseen Toni Lindbergin avuksi. Tanska suorittaa parhaillaan valmennuskurssia Eerikkilässä. Pesti antaa topparille mahdollisuuden hankkia kokemusta valmennuksesta ja viedä omaa tietotaitoaan ja oman peliuran kokemuksia Lahden B-junioreille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille