Interillä onnea voittopelissä – ”Miten tästä ei muka nostettu punaista?” (video)
Internazionale otti keskiviikkona jo toisen voittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa, kun se kukisti PSV Eindhovenin tasokkaassa ja vauhdikkaassa ottelussa maalein 2-1. Barcelonan rinnalle kuuteen pisteeseen noussut Inter pakotti siten Tottenhamin kiperästi selkä seinää vasten.
Interillä oli kuitenkin onnea matkassa, sillä monien mielestä sen maalivahti Samir Handanovic olisi ansainnut suoran ulosajon ottelun 41. minuutilla. Handanovic pelasi palloa kädellään selkeästi rangaistusalueen ulkopuolella, mutta selvisi tekosestaan varoituksella. Ilman Handanovicin käsivirhettä PSV:n Steven Bergwijnilla olisi ollut jokseenkin vapaa reitti Interin tyhjää maalia kohti.
Vain kolme minuuttia myöhemmin Interin Radja Nainggolan tasoitti tilanteeksi 1-1.
Ottelun lopussa PSV oli vielä lähellä tasoitusta, mutta 34-vuotias slovenialaisvahti torjui saksipotkun upealla venytyksellä.
Lue kooste keskiviikon Mestarien liiga -otteluista täältä.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä