Maradona kehottaa Messiä jättämään maajoukkueen – syyttää tähtitopparia hiljaisuudesta: ”Olin väärässä hänestä”

Argentiinalaislegenda Diego Maradona on yhä vahvasti sitä mieltä, että maan ykköstähden Lionel Messin tulisi kääntää selkänsä maajoukkueelle.
Barcelonan hyökkääjä pohtii tällä hetkellä maajoukkueuransa jatkumista, eikä hän ole toistaiseksi La Albicelesten käytettävissä. Argentiinan joukkue pitää kymppipaitaa symbolisesti vapaana 31-vuotiasta Messiä varten.
Nykyään meksikolaista Doradosia valmentava Maradona uskoo, että Messi ei ole saanut tarpeeksi tukea joukkuekavereiltaan tai Argentiinan jalkapallotoimijoilta, vaikka hän on usean vuoden ajan ollut maajoukkueen kantava voima.
– Siitä syystä kehotan häntä pysymään poissa (maajoukkueesta) ja toivon, ettei hän ota kaikkia syitä niskaansa, sanoi Maradona Infobaen haastattelussa.
– Me tulemme suremaan häntä, koska ei ole toista hänen kaltaista pelaajaa, mutta jos Messi kaatuu, niin silloin kaatuu myös Argentiinan jalkapalloliitto.
Maradona nosti erityisesti esiin puolustaja Javier Mascheranon, jonka olisi hänen mielestään pitänyt äänekkäämmin tukea Messiä vaikeina hetkinä.
– On todella helppoa syyttää Messiä, mutta he tulevat vielä tappamaan sen pojan. Se syö minua sisältä, koska jos on olemassa tovereita, jotka todella rakastavat Messiä, niin heidän olisi pitänyt puolustaa häntä eikä pysyä hiljaisena lehdistön edessä.
– Olin väärässä Mascheranosta, jonka luulin olevan johtaja. Tänä päivänä minun on sanottava, että Mascherano ei ole sellainen kuin uskoin, mutta se on minun virheeni, ei hänen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan