Valmentajalegenda Pekka Lyyski kertoo kantansa Veikkausliigan uudistushuhuihin ja moittii FC Interin tapaa ilmoittaa seuraikonin lähdöstä
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoella kohtaavat kaksi isoa Veikkausliiga-kauden 2018 alisuorittajaa, kun SJK isännöi FC Interiä sarjan päätöskierroksella.
SJK on vielä vaarassa joutua liigakarsintaan, joten panosta pelissä riittää. Inter voi myös voitolla taistella itsensä vielä kuuden joukkoon, jolloin se saisi ensi kaudelle yhden kotipelin enemmän.
– Melkein kaikki asiantuntijat osasivat laittaa PS Kemin oikein putoajaksi, mutta SJK:ta veikattiin mitalille, IFK Mariehamnissa aikoinaan upean valmennusuran luonut Pekka Lyyski toteaa SuomiFutis.com sivustolle.
– SJK:lla ja Interillä on kummallakin varakkaat omistajat, joten tämä kausi on ollut heille vahva pettymys.
Lyyski nimeää otteluun pienoisen ennakkosuosikin.
– Jos katsoo, mitä liigassa on SJK:n osalta tapahtunut, niin Interiä voi pitää suosikkina.
Inter-leirissä nähdään lauantaina monet jäähyväiset, kun ainakin Ari Nyman, Mika Mäkitalo ja Jere Koponen jättävät seuran.
Etenkin Nymanin ympärillä on ollut haikeutta viimeisen viikon ajan, kun mies kertoi, että seura oli yllättäen ilmoittanut, että ei neuvottele hänen kanssaan jatkosta, vaikka yli 400 Veikkausliiga-ottelun mies uhkui vielä pelihaluja.
Nymanin kohtalo on saanut monet Inter-henkiset ihmiset jopa raivon partaalle.
– Se (sopimuksetta jääminen)kuuluu tähän lajiin. Jalkapalloilijan työ ei ole mikään valtion toimi, jossa homma vain jatkuu ja jatkuu.
– Se tapa, jolla Inter teki sen, ei ollut kuitenkaan oikein. Eihän sitä voi tulla kaksi viikkoa ennen sopimuksen loppumista sanomaan, että pelit päättyvät. Seuran velvollisuus on tehdä se hyvissä ajoin selväksi. Ihmisiä pitää osata käsitellä kunnioittavasti. Tämänkin olisi voinut hoitaa nätisti ja ilmoittaa asiasta loppukesällä, kun Interillä ei ollut enää edes ”tärkeitä” pelejä jäljellä, Lyyski pohtii.
Yksi Veikkausliigan tämän viikon puhuttavimmista aiheista Nymanin tapauksen lisäksi on ollut Ilta-Sanomien uutisointi uusiutuvasta sarjajärjestelmästä. Uudistus toisi Veikkausliigaan ylemmän ja alemman loppusarjan kahden sarjakierroksen jälkeen.
Sarjauudistusta arvioi työryhmä, jonka hahmotelman mukaan liigamestari, kakkonen ja Suomen cupin voittaja saisivat edelleen paikat eurocupeihin. Viimeinen paikka ratkaistaisiin pudotuspeleillä, joihin mahdollisesti otettaisiin mukaan myös alaloppusarjan voittaja tai jopa kaksi parasta joukkuetta.
Lyyski ei lämpene tällaiselle uudistusidealle.
– Ei se tällaisen vanhan konkarin maailmaan sovi. Minä laittaisin 16 joukkueen sarjan pystyyn ja joukkueet pelaisivat kaksi kertaa vastakkain. Veikkausliiga on tällä hetkellä niin epäoikeudenmukainen sarja, kun toiset saavat yhden kotipelin enemmän. Se on jo sponsoreiden kannalta eriarvoinen lähtöasetelma ja lipputulojen kannalta. Koko hommaan pitäisi saada enemmän potkua. Tällaiset yläloppusarjat ja pudotuspelit kuuluvat jääkiekkoon.
– Pelaajat haluavat pelata sitä futista, joten en ymmärrä, että se nykyinen pelimäärä olisi ongelma. Katsokaa sitä, kuinka monta peliä vuodessa maailmalla pelaajat pelaavat, kokenut Lyyski puntaroi.
LUE MYÖS:
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Sergio Ramos jatkaa uraansa