Borussia Dortmund päihitti Bayern Münchenin viiden maalin Der Klassikerissa
Kuva: Getty Images
Bundesliigan syksyn todennäköisesti odotetuin ottelu näki lauantaina päivänvalon, kun Borussia Dortmund ja Bayern München mittelöivät Signal Iduna Parkilla.
Dortmund vahvisti asemaansa sarjakärjessä voittamalla Bayernin lukemin 3-2.
Ottelun ensimmäinen puolikas eteni müncheniläisvieraiden komennossa. Bayern siirtyi johtoon 26. minuutilla, kun maalisieppo Robert Lewandowski oli unohtunut vapaaksi rangaistusalueelle. Serge Gnabry löysi hänet nappikeskityksellään ja Lewandowski puski Bayernin johtoon.
Dortmund tuli tasoihin heti toisen jakson alussa. Bayernin maalivahti Manuel Neuer kaatoi sääntöjen vastaisesti Marco Reusin, ja pallo vietiin pilkulle. Reus sai itse kunnian ampua rangaistuspotkun sisään.
Kotijoukkueen hurmosta kesti vain pari minuuttia, kunnes Lewandowski rokotti vanhaa seuraansa jälleen. Bayern murtautui ovelilla syötöillä Dortmundin rangaistusalueelle ja lopulta Lewandowski pääsi puskemaan lähietäisyydeltä joukkueensa takaisin johtoon.
Ottelua oli jäljellä noin 25 minuuttia, kun Bayernin ensimmäisen puoliajan hallinta oli enää muisto vain. Reus sai pomppivan keskityksen rangaistusalueelle Łukasz Piszczekiltä ja taituroi pelivälineen tarkalla laukauksella takanurkkaan.
Hetkeä myöhemmin Dortmund rokotti jälleen. Axel Witsel vapautti syksyn sensaation, espanjalaishyökkääjä Paco Alcácerin läpiajoon. Alcácer kuljetti pallon Neuerin nenän eteen ja chippasi sen tyynesti saksalaistorjujan ohi maaliin.
18 – Dortmund have scored 18 goals by substitutes in all competitions this season, that’s at least ten more than any other team in Europe’s top 5 leagues. Quality. @BlackYellow #BVBFCB #Bundesliga
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”