Lehti: Alexis Sánchez haluaa jättää Man Unitedin – seuraava osoite jo mielessä
Kuva: Getty Images
Chileläishyökkääjä Alexis Sánchez on valmis jättämään Manchester Unitedin ja siirtymään Paris Saint-Germainiin, kertoo The Times -lehti.
Sánchez, 29, siirtyi Unitediin tammikuussa Arsenalista, mutta hän on jo lehden mukaan kyllästynyt elämään Manchesterin kaupungissa ja sen suurseurassa.
United kävi kovaa kamppailua chileläistähden allekirjoituksesta paikallisvastustajansa Manchester Cityn kanssa. City ei ollut valmis maksamaan Sánchezille hänen vaatimaansa palkkaa, joten United kaappasi yhden Valioliigan nimekkäimmistä hyökkääjistä ja teki hänelle 4,5 vuoden sopimuksen, jonka arvo on tiettävästi noin 92 miljoonaa euroa.
City saattaa kuitenkin olla Manchesterin joukkueista tällä hetkellä se tyytyväisempi, sillä Sánchez on ollut Unitedissa varjo entisestään. Chileläisen tämän kauden saldo on yksi maali kymmeneen otteluun.
Timesin mukaan Sánchez on ollut tyytymätön Manchester Unitedin manageriin José Mourinhoon, eikä portugalilaisvalmentajallakaan ole ollut juuri hyvää sanottavaa hyökkääjästään.
Chileläisellä on ollut vaikeuksia sopeutua Unitedin joukkueeseen ja Manchesterin kaupunkiin. Times kertoo, että hänen agenttinsa Fernando Felicevitsh on jo tiedustellut löytyisikö Sánchezille ottajia, ja PSG on tiettävästi tehnyt kiinnostuksensa selväksi.
PSG oli jo aiemmin Sánchezin perässä, mutta päätyi tuolloin hankkimaan Kylian Mbappén.
Vaikka Sánchez olisi halukas lähtemään ja hänellä olisi ostaja valmiina, joutuu jokainen kiinnostunut seura neuvottelemaan ensin Manchester Unitedin kanssa. Unitedin ei uskota luopuvan halvalla pelaajasta, jonka rahakasta sopimusta on vielä vajaat neljä kautta jäljellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa