Lukas Hradecky ei ollut uskoa kuulemaansa: ”Olenko todella ainoa?”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin maalivahdilta Lukas Hradeckylta kysyttiin Bundesliigan Twitter-tilillä julkaistussa haastattelussa, kuinka monta punaista korttia suomalaispelaajat ovat sarjan historiassa saaneet. Hradecky arvioi oikean vastauksen olevan kolme ulosajoa.
Sen jälkeen videolla alkaa pyöriä tilanne, jossa Hradecky tulee alueeltaan ulos ja nappaa pallon kouriinsa. On 22. tammikuuta, 2017, ja meneillään ottelu Eintracht Frankfurt-RB Leipzig. Peliä oltiin pelattu vain kaksi minuuttia ja 11 sekuntia, kun tuomari ajoi suomalaisen suihkuun koko sarjan historian toiseksi nopeimmalla punaisella kortilla.
Sitten Hradeckylle paljastui, että se oli samalla myös sarjan historian ainoa suomalaispelaajan saama ulosajo. Yllättynyt torjuja ei voi kuin hämmästellä sitä, kuinka puolustaja Petri Pasanen ei saanut koskaan aikaista suihkukomennusta.
– Olenko tosiaan ainoa?
– Tietäen hänen pelityylinsä luulin, että Petri Pasanen olisi saanut ainakin kaksi punaista. Olen iloinen siitä, että olen päässyt historiankirjoihin jotenkin, Hradecky kuittaa videon lopuksi.
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi

- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle