Markku Kanervan ympyrä sulkeutuu – ura Huuhkajien luotsina alkoi voitolla Ateenassa

Huuhkajilla on torstai-iltana erinomainen tilaisuus varmistaa lohkovoittonsa Nations Leaguessa, kun se haastaa Kreikan vieraskentällä Ateenassa. Markku Kanerva on johdattanut Suomen viiden ottelun voittoputkeen – koko maajoukkuehistoriamme pisimpään – ja tänään ”Rive” palaa sinne, mistä kaikki alkoi.
Kanerva pääsi ensimmäistä kertaa A-maajoukkuessa päävastuuseen Mixu Paatelaisen saatua kenkää kesken vuoden 2016 EM-karsintojen. Huuhkajien ensimmäinen Kanervan alaisuudessa pelattu peli oli 4. syyskuuta, 2015 pelattu vieraspeli Kreikkaa vastaan, ja tuloksena oli heti 1-0 -voitto.
Suomen maalista vastasi nyt loukkaantuneena oleva Joel Pohjanpalo, mutta kentällä oli lukuisia pelaajia Huuhkajien nykyjoukkueesta. Maalia vartioi Lukas Hradecky, puolustuslinjassa pelasivat Paulus Arajuuri, Joona Toivio, Jere Uronen ja Markus Halsti, ja kärjessä viiletti Teemu Pukki, kunnes hänet korvattiin 67. minuutilla Pohjanpalolla.
Maalintekoyritykset tilastoitiin ottelussa Kreikan hyväksi 17-2, mutta voitto palautti Huuhkajille pikku hiljaa kolhittua itseluottamusta takaisin (lue raporttimme ottelusta täältä).
Katso myös sivustomme arvosanat Suomen tuolloiselle joukkueelle.
Lukas Hradecky on pelannut nyt Huuhkajien maalin suulla viisi perättäistä nollapeliä, mutta edellinen Ateenan-reissu lienee hyvin myös Leverkusen-vahdin mielessä. Hradeckyn maajoukkueuran ensimmäinen nollapeli tuli nimittäin juuri tuossa reilun kolmen vuoden takaisessa ottelussa (lue Hradeckyn kommentit pelin jälkeen).
Samalla stadionilla kuin syyskuussa 2015 Suomi ei tänään kuitenkaan pelaa. Tuolloin pelattiin Karaiskakis-Stadionilla reilun 17 000 katsojan läsnäollessa, kun tämän illan koitoksen pelipaikkana on vajaat 70 000 katsojaa vetävä Ateenan olympiastadion.
[readmore from=Huuhkajat]
Agonasport-sivuston mukaan Kreikan maajoukkueen pelaajat olisivat jatkaneet mieluiten pelaamista Karaiskakis-stadionilla, eivätkä he kannattaneet maajoukkueen vuosi sitten tekemää muuttoa olympiastadionille. Pelaajien mielestä stadionilta puuttuu tunnelmaa, jollei se täyty lähelle kapasiteetin ylärajaa.
Marraskuun pelien jälkeen olympiastadionilta muutetaan kuitenkin jälleen pois. Jatkossa Kreikan maajoukkueen kotistadion on Kreetan saarella sijaitseva Pankritio-stadion.
Ottelu Kreikka-Suomi alkaa klo 21.45, ja on nähtävissä Viafreellä ja Viasatilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS