Erikoinen äänestys edessä – Baskimaan jalkapalloliitto haluaa virallistaa maajoukkueensa statuksen
Espanjan jalkapalloilun kulisseissa nähdään keskiviikkona erikoinen äänestys. Baskimaan jalkapalloliitto VFV äänestää Durangossa pidettävässä yleiskokouksessaan siitä, aikooko se hakea UEFA:lta ja FIFA:lta jalkapallomaajoukkueelleen virallista statusta.
Baskimaan maajoukkueiden virallinen status on ollut alueen kansallismielisten puolueiden pitkäaikainen päämäärä. Samasta aiheesta haluttiin äänestää jo viime vuonna, mutta tuolloin Bizkaian ja Álavan maakunnat eivät äänestystä kannattaneet.
Vaikka yleiskokous päättäisikin hakea maajoukkueelle virallista statusta, on pyrkimys käytännössä tuhoon tuomittu. FIFA:n säännöt sanovat tarkasti, että ei-itsenäisen alueen liitto voi saada virallisen statuksen vain, jos sen maan liitto, missä alue sijaitsee, antaa sille hyväksyntänsä. Espanjan jalkapalloliitto RFEF ei tule missään tapauksessa Baskimaan jalkapalloliitolle tällaista lupaa antamaan.
Baskimaan maajoukkue on pelannut kymmeniä epävirallisia maaotteluita, joista toistakymmentä 2010-luvulla. Viimeksi se kohtasi lokakuisessa ystävyysottelussa Venezuelan. Joukkue koostui yksinomaan rutinoituneista La Liga -pelaajista, jotka edustavat ennen kaikkea Baskimaan maakunnan valtaseuroja Athletic Bilbaota ja Real Sociedadia. Joukkueessa pelasivat muun muassa Espanjan A-maajoukkueessakin pelanneet Iñigo Martínez ja Asier Illarramendi.
Lähde: El Mundo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan