Suomalaispelaajalle paikallislehdeltä juhlava lempinimi – tiedätkö itse, kuka on ”Pohjois-Haagan Messi”?
Kuva: Juha Tamminen
Urheilumaailmassa on totuttu näkemään monenmoisia superlatiiveja ja ylisanoja, ja nykypäivän jalkapalloilussa juhlavimpiin sellaisiin kuuluvat epäilemättä erilaiset Messi-vertaukset. Osansa tällaisista on saanut nyt myös Huuhkajien keskikenttäpelaaja Robin Lod, jonka Gijónin alueen paikallislehti La Voz de Asturias risti komeasti ”Pohjois-Haagan Messiksi”.
Messi-vertauksen pohjana on mitä ilmeisimmin Lodin lukiokaverin Akseli Innasen lausunto. Lod ja Innanen kävivät yhdessä Pohjois-Haagan yhteiskoulun urheilulukiota.
– Kahdessa vuodessa Lod kehittyi uskomattomalla tavalla. Pelasimme jalkapalloa Pohjois-Haagan yhteiskoulussa kolmena aamuna viikossa. Meille Lod oli kuin Messi. Hän teki pallon kanssa mitä halusi, Innanen kommentoi paikallislehden sivuilla.
La Voz de Asturias kertaa 25-vuotiaan Lodin matkaa kasvattajaseura Suurmetsän Urheilijoista HJK:hon, lainaseura VPS:n kautta aina kreikkalaiseen Panathinaikosiin ja sieltä edelleen Espanjan toisella sarjaportaalla pelaavaan Sporting Gijóniin. Lodia kuvaillaan jutussa monipuolisesti lahjakkaaksi urheilijaksi, joka harrasti intohimoisesti lapsena myös jääkiekkoa, mutta hylkäsi muut lajit tullakseen jalkapalloammattilaiseksi.
– Kun Lod aloitti HJK:ssa, hän pelasi heti vuotta vanhempien kanssa. Hän nousi reservijoukkueeseen hyvin nuorena ja kaikki puhuivat hänen suuresta tulevaisuudestaan, Innanen jatkoi.
Viimeisenä vuonnaan Suomessa ja HJK:ssa Lod pelasi jutun mukaan ”topparia ja maalivahtia lukuun ottamatta kaikilla pelipaikoilla”. Monipuolisuus ja -käyttöisyys onkin epäilemättä auttanut Lodia urallaan, sillä ensimmäistä ulkomaankautta kreikkalaisessa Panathinaikosissa vaikeuttivat harjoituskaudella tapahtunut kylkiluunmurtuma ja toipumisloman aikana tehty valmentajanvaihdos. Lod kuitenkin vastasi haasteeseen ja nousi nopeasti Panathinaikosin avainpelaajaksi.
– Kun jalkapallo sujuu, kaikki sujuu myös kentän ulkopuolella. Jos olisin koko ajan mukavuusalueellani, en tuntisi ikinä kunnolla itseäni, Lod myöntää.
”Pohjois-Haagan Messi” on tehnyt tällä kaudella Espanjan toisella sarjatasolla pelaavalle Sporting Gijónille 13 ottelussa yhden maalin ja syöttänyt kaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn