Agentti kommentoi Mesut Özilin tulevaisuutta: ”Mikään ei ole muuttanut hänen mieltään”
Kuva: Getty Images
30-vuotias Mesut Özil pelaa Arsenalissa jo kuudetta kauttaan. Saksalainen pelintekijä on kuitenkin jäänyt muutamaan kertaan Unai Emeryn kokoonpanon ulkopuolelle, ja tämähän on luonnollisesti nostattanut huhuja Özilin haluista vaihtaa maisemaa. Juoruissa on mainittu muun muassa Real Madrid ja Internazionale.
Özilin agentti Erkut Sögüt pani kuitenkin näille puheille Goalin haastattelussa pisteen.
– Mieluummin en puhuisi julkisesti Mesutin tilanteesta, mutta viimeaikaisista siirtospekulaatioista johtuen koen, että on tärkeää selventää asiaa, jotta voimme keskittyä jalkapalloon, Sögüt aloitti.
– Mesut allekirjoitti uuden (vuoteen 2021 ulottuvan) sopimuksen viime tammikuussa, koska hän koki tulevaisuutensa olevan Arsenalissa. Mikään ei ole muuttanut hänen mieltään. Hän haluaa pysyä seurassa sopimuskautensa loppuun asti, ja ehkä pidempäänkin.
– Mesut on sataprosenttisen sitoutunut Arsenaliin. Hän rakastaa seuraa, jakaa sen arvot eikä haluaa olla missään muualla.
– Hän kantaa Arsenalin paitaa ylpeydellä ja on otettu saadessaan edustaa Arsenalia kentällä ja kentän ulkopuolella. Hän ottaa vastuunsa – yhtenä joukkueen kapteeniston jäsenistäkin – hyvin vakavasti ja hänellä on erinomaiset välit pelikavereihin, taustahenkilöstöön ja faneihin, Sögüt vakuuttaa.
Özil teki Arsenalin edellisen managerin Arsène Wengerin alaisuudessa 37 maalia ja antoi 66 maalisyöttöä. Miehen sopimusta Unai Emeryn pelitapaan on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu.
[readmore from=Özil-Mesut]
– Seura on kovassa nosteessa, eikä kauden alkupuolisko ole ollut Mesutin osalta täydellinen. Hän on kärsinyt loukkaantumisista ja sairastelusta, ja tekee kovasti töitä sopeutuakseen Unai Emeryn pelijärjestelmään. Se voi ottaa aikansa, mutta Mesut antaa kaikkensa onnistuakseen ja tuodakseen Arsenalille menetystä, Sögüt jatkaa.
– Spekulaatiot Mesutin tulevaisuutta koskien eivät ole tulleet häneltä itseltään ja ne ovat valitettavia, sillä tilanne on selvä: hänen tulevaisuutensa on Arsenalissa, piste.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä