Bundesliigassa tasaisin mestaruustaistelu vuosiin – ”Kerrankin homma ei ole taputeltu marraskuussa”
Kuva: Getty Images
Saksan Bundesliiga on palannut talvitauoltaan, ja viikonloppuna on edessä kauden 19. kierros. Kausi on siis edennyt aavistuksen yli puolivälin.
Bayern München on liigassa toisena ja oli ennen viikonloppua kuuden pisteen päässä liigaa johtavasta Borussia Dortmundista. ”Dorre” pelaa oman ottelunsa Hannoveria vastaan lauantaina, ja ”FCB” kohtaa sunnuntaina VfB Stuttgartin.
– Bayern palasi hyvin talvitauolta ja antaa edelleen kovaa painetta Borussia Dortmundille. Kyllä joulunalusaika näytti, että Bayern tulee vielä, vaikka sen tekeminen ei ole vielä lähelläkään sitä, mitä se oli viime keväänä, sanoo SuomiFutis-sivustolle Viasatin jalkapalloselostaja Ville Kuusinen.
– Bundesliigan mittapuulla materiaali on paperilla laadukkain, ja Stuttgartin pitäisi hoitua rutiinilla.
Bayern on hallinnut viime vuosina Bundesliigaa, mutta tällä kaudella nähdään tiukin mestaruustaistelu moneen kauteen.
– Se on ollut tällä kaudella positiivista, että kerrankin homma ei ole ollut taputeltu Bayernille jo marraskuussa. Mestaruustaistelu on kuitenkin se, mikä liigoissa aina kiinnostaa. Tällä kaudella Bundesliigassa on nähty taas hyviä nuoria pelaajia, joita on ollut hienoa seurata. Saksaan on taas tuotu paljon esimerkiksi USA:sta ja Etelä-Amerikasta pelaajia, jotka jossain vaiheessa varmasti lähtevät vielä isompiin liigoihin, Kuusinen sanoo.
Bayern München-VfB Stuttgart tulee Viasat Urheilu -kanavalta ja Viaplayssa suorana lähetyksenä sunnuntaina kello 16.20. Kuusinen selostaa ottelun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin