Diego Maradona pääsi sairaalasta: ”Olen kunnossa”

Argentiinalaislegenda Diego Maradona rauhoittelee fanejaan, jotka olivat huolissaan hänen hyvinvoinnistaan.
Perjantaina uutisoitiin, että Maradona, 58, kiidätettiin sairaalaan vatsan sisäisen verenvuodon takia. Argentiinalaislegendan tytär Dalma kiisti huhut vakavasta sairaudesta ja vakuutti, että entinen suurpelaaja palaa pian kotiin.
Muutamia tunteja myöhemmin Maradona pääsi pois sairaalasta, ja hän lähetti terveisiä seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.
– Haluan kiittää teitä rohkaisevista viesteistä. Olen pahoillani, että sain teidät syyttä huolestuneeksi. Haluan sanoa, että mitään ei tapahtunut ja että olen kunnossa, kirjoitti Maradona Instagram-tililleen.
Aiemmin perjantaina vahvistettiin, että Maradona jatkaa Meksikon toisella sarjatasolla pelaavan Doradosin päävalmentajana. Vuoden 1986 maailmanmestaruuden voittanut Maradona kulki viime kaudella Doradosin peleissä sivurajalla kainalosauvan kanssa niveltulehduksen takia. Hänen hyvinvointinsa aiheutti huolta myös viime kesän MM-kisoissa, kun lääkintähenkilökunta hoiti katsomossa ollutta Maradonaa Argentiinan ja Nigerian välisen ottelun aikana. Maradona selvensi myöhemmin, että hän voi huonosti juotuaan liian paljon valkoviiniä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan