Pelikaverilta ymmärtävä reaktio Franck Ribéryn kohupurkaukseen: ”Somen kanssa ei ole helppoa”

© Kuva: Getty Images

Bayern Münchenin 35-vuotias ranskalaislaituri Franck Ribéry teki jo ensimmäisellä viikolla ”vuoden somemokan” ja nostatti Saksassa melkoisen myrskyn todella alatyylisellä purkauksellaan. Ribéry toivotti ”kadehtijansa ja vihaajansa” niin sanotusti ahtaimpaan mahdolliseen maanrakoon ja kuvaili näitä muun muassa ”pikkukiviksi sukissaan”.

Bayern München langetti Ribérylle purkauksestaan mittavat sakot. Pelikavereista konkarin toimintaa ehti ensimmäisenä kommentoimaan Ribéryn pitkäaikainen joukkuekollega, iki-Bayern Thomas Müller.

– Tietysti nämä ovat hieman rauhattomuutta aiheuttavia aiheita, mutta sitä ne aiheuttavat lähinnä urheilujohtajalle, seurajohdolle ja lehdistöosastolle, Müller totesi sunnuntaina Sport1:n mukaan.

Joukkueelle Ribéryn räjähdys on Müllerin mielestä irrelevanttia.

– Me tiedämme, että Franck on todellinen joukkuepelaaja. Jos hän kokee itseään vastaan hyökätyn, on tietysti ennenkin jo usein tapahtunut niin, että hän puolustaa itseään koko maailmalta. Myös sellaisilla tavoilla, jotka saattavat vaikuttaa muista täysin ylimitoitetuilta. Hän itse näkee asian ehkä toisin, koska hän myös tuntee sen toisin.

– Sosiaalisen median kanssa ei ole niin helppoa. Yhteiskunta päättää, mitä saa tehdä ja mitä ei, Müller jatkaa analysiaan somen parissa.

– Kun kuitenkin ajattelee, miten usein somessa provosoidaan anonyymisti ja ihmisiä vastaan hyökätään täysillä, niin sitä miettii, miten joku kokee tehtäväkseen tehdä jotain sellaista.