Rasmus Schüller vakuutti uusien vahvistusten rinnalla – oma rooli vielä auki: ”En ole keskustellut siitä”

© Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Rasmus Schüller valmistautuu kolmanteen kauteensa Minnesota Unitedissa ja Yhdysvaltojen Major League Soccer -sarjassa.

Minnesota hankki Schüllerin, 27, ruotsalaisesta Häckenistä tammikuussa 2017, mutta lähetti hänet vielä samana vuonna lainalle Helsingin Jalkapalloklubiin. Viime kaudella espoolaislähtöinen Schüller raivasi kuitenkin tiensä Minnesotan avauskokoonpanoon ja pelasi isossa roolissa 31 ottelua MLS:ssa.

Tiistaina Schüller iski kaksi maalia, kun Minnesota United voitti FC Tucsonin harjoitusottelussa 9-2. Suomen maajoukkueen maalivahtirinkiin kuuluva Walter Viitala pelasi myös ottelussa Minnesotan testitorjujana.

Schüller pelasi 4-3-3-ryhmityksessä kahden uuden keskikenttäpelaajan, Osvaldo Alonson ja Jan Gregušin kanssa. Minnesotan päävalmentaja Adrian Heath kehui uusia tulokkaita vuolaasti ottelun jälkeen.

Minnesota on vahvistanut ryhmäänsä myös puolustajilla Ike Oparalla ja Romain Metanirella. Joukkueeseen etsitään vielä ainakin ykkösmaalivahtia ja yhtä muuta pelaajaa.

– Joukkue on muodostumassa mukavasti. Meille on tulossa muutamia todella laadukkaita nimiä, eikä seura ole vielä lopettanut ryhmän kasaamista, kommentoi Schüller Star Tribunelle.

Hänen oma roolinsa on vielä hieman auki Alonson ja Gregušin liityttyä, vaikka tiistaina he pelasivatkin yhdessä kolmikkona.

– En ole keskustellut siitä (roolistani) vielä valmentajan kanssa, mutta minusta on aina hyvä, että joukkueella on vaihtoehtoja. Olen valmis pelaamaan millä tahansa paikalla, mihin valmentaja minut laittaa.

Minnesotan selkeä kehityksen kohde siirtomarkkinoilla ja harjoituskentällä on puolustus. Joukkue päästi viime kaudella peräti 71 maalia. Schüllerin mukaan jotain kehitystä on jo tapahtunutkin.

– Se on yksi tavoitteistamme, päästää vähemmän maaleja saadaksemme parempia tuloksia.

– Se näyttää hyvältä, mutta vielä on liian aikaista sanoa… Meidän on saatava kemiamme kohdilleen ja kaikki uudet pelaajat mukaan, mutta olemme ehdottomasti oikealla tiellä.

Minnesota United aloittaa kautensa MLS:ssa 2. maaliskuuta Vancouver Whitecapsia vastaan.

Kaikki jääkiekon MM-kisoista: matsit ilmaiseksi, sarjataulukko, otteluohjelma…