Ilves yhä tappioitta Suomen Cupissa – nuoret maalintekijät pääosassa
Kuva: Juha Tamminen
Ilves voitti perjantaina Kokkolan Pallo-Veikot Suomen Cupin Veikkausliigan B-lohkossa 2-1. Ottelu pelattiin Kokkolan Kipparihallissa.
Ilves joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo puolen tunnin jälkeen, kun laitapuolustaja Felipe Aspegren loukkaantui pallontavoittelutilanteessa. Hänen paikkansa otti David Addy.
Kotijoukkue KPV siirtyi johtoon tauon kynnyksellä. Pallo jäi pomppimaan Ilveksen rangaistusalueelle keskityksen jälkeen. Enoch Banza riisti pelivälineen itselleen ja siirsi isännät lähietäisyydeltä johtoon. 1-0.
Banzalla oli sauma tuplata maalisaldonsa jo hetkeä myöhemmin, mutta maalivahti Johannes Luukkanen venyi hyvään torjuntaan.
Ilves tuli otteluun mukaan heti toisen jakson alussa. Ilari Mettälää rikottin rangaistusalueen tuntumassa ja Mikael Almén toi vieraat vapaapotkusta tasoihin. 1-1.
Varttia myöhemmin Ilves iski jälleen. Paul Emile Tendeng levitti vasemmalle Mettälälle, joka keskitti pallon Eemeli Raittiselle. Nuorukainen pääsi jatkamaan pelivälineen sisään muutamasta metristä. 1-2.
Simo Roiha oli lähellä tuoda KPV:n tasoihin viime hetkillä, mutta Luukkanen torjui roikkupuskun riman yli.
Ottelun pääosassa olivat etenkin nuoret maalintekijät. HJK:sta lainatulla Banzalla on ikää 19 vuotta, Alménilla ja Raittisella 18.
Ilves on nyt pelannut neljä cupin lohkovaiheen ottelua ja jäänyt vain kerran ilman voittoa, 1-1-tasapelissä Rovaniemen Palloseuraa vastaan. KPV:llä on nyt tilillään yksi tasapeli ja yksi tappio.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä